Kirjavuosi 2021 toi tullessaan niin sotakenraalien henkilöhistoriaa kuin hauskaa nostalgia- ja ajankuvakirjallisuuttakin. Myös kirjatapahtumia voitiin taas lukijoiden iloksi järjestää edellisen kirjavuoden oltua tapahtumien suhteen perin niukka. Lehtemme kirjapalstan pitäjä Seppo Simola on poiminut huomionarvoisia teoksia päättyvän kirjavuoden tarjonnasta. Vinkkilista ulottaa näkökulmaa myös sota-aiheisen kirjallisuuden ulkopuolelle.
1) Perusteos sotavuosien lääkintähuollosta, Ilkka Mäkitie: Puolustusvoimien lääkintähuolto sotavuosina – Terveydenhuolto tulikokeessa 1939–1945 (Sotilaslääkinnän Tuki Oy, 589 s.)
Lääkintäeversti (evp.) Ilkka Mäkitie läpivalaisee sotavuosien lääkintähuollon perusteellisesti etulinjan poteroista kotirintaman sotasairaaloihin asti. Lääkintähuoltojärjestelmän ohella kirja kuvaa lääkintätoimintaa eri rintamasuunnilla sekä puolustushaaroissa ja esittelee tyypilliset sotavammat ja sairaudet. Kuvitus, kartat ja taulukot havainnollistavat tietoainesta.
2) Auto- ja musiikkinostalgiaa, Jake Nyman: Oi niitä autoja – Tarinoita ja musiikkia muistojen valtateiltä (Gummerus, 184 s.)
Nostalgisista musiikkiohjelmistaan tunnettu radiotoimittaja Jake Nyman paljastuu myös autoharrastajaksi yhdistäessään kirjassaan menneiden vuosikymmenten autot ja musiikin. Välissä Nyman kertoo omia nolojakin auto- ja ajokokemuksiaan. Kirja esittelee Suomen autoistumisen historian amerikkalaisten autojen valtakaudelta britti- ja saksalaismerkkien kautta japanilaisten menopelien voittokulkuun – itäautojakaan unohtamatta. Runsas kuvitus elävöittää sympaattista kirjaa.
3) Saksalaisen yöhävittäjä-ässän sotatie, Max Thimmig (suom. Raimo Malkamäki): Yön saalistaja – Yöhävittäjälentäjä Wolfgang Thimmig (Koala-Kustannus, 255 s.)
Kirjailija kertoo isoisänsä jännittävät kokemukset yölliseltä sotataivaalta tämän muistiinpanojen, sotapäiväkirjojen ja valokuvien avulla. Everstiluutnantiksi ylennyt ässä selviytyy armottomasta ilmasodasta hengissä ja palaa lopulta kotiin sotavankeuden jälkeen. Tietokirjamainen muistelmateos kuvaa myös vuosien 1939–1945 ilmasodan kalustoa, terminologiaa ja organisaatioita.
4) Ajankuvaa 1970-luvulta, Ville Pernaa: Pimeä vuosikymmen – Suomi 1968–1981 (Siltala, 327 s.)
Dosentti Ville Pernaa ulottaa 70-lukunsa nuorisoradikalismin vuodesta 1968 aina tasavallan presidentti Urho Kekkosen luopumiseen vallasta vuonna 1981 ja Mauno Koiviston valintaan presidentiksi seuraavana vuonna. Kirja toimii meille nuo ajat eläneille läpileikkauksena menneeseen ja nuoremmille polville taustoituksena monella tavoin nykymenosta poikkeavalle ja juuri siksi mielenkiintoiselle ajanjaksolle.
5) Tunnettu rikospoliisi dekkarikirjailijana, Sari Rainio – Juha Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene (Siltala, 477 s.)
Ainakin poliisin tutkintatyön kuvauksen pitäisi olla realistista tässä uuden dekkarisarjan avausteoksessa, jonka eläkkeellä oleva rikosylikomisario Juha Rautaheimo on kirjoittanut yhteistyössä toimituspäällikkö Sari Rainion kanssa. Nostalginen rikostarina kumartaa komisario Palmun suuntaan ja käyttää Helsingin Töölöä, Kamppia ja Eiraa tapahtumien miljöönä. Raakuuksilla mässäilyn sijasta tekijäkaksikko panostaa poliisin tiimityön kuvaukseen moniulotteisten henkilöhahmojen kautta.
6) Laaja katsaus asevelimerkkeihin, Matti Allonen – Jari Nykänen – Joel Sjögren: Jatkosodan asevelimerkit (Docendo, 511 s.)
Vaikka tämä tietokirjajärkäle paneutuu pikkutarkasti merkkien yksityiskohtiin, on se samalla myös mielenkiintoinen sotahistoriallinen yleisteos, joka paljastaa esimerkiksi sen, kuinka todella monenlaisia joukkoja ja organisaatioita jatkosodan sotavoimiin sisältyikään. Oma asevelimerkki saattoi olla jopa erillisellä joukkueella tai rintamalla perustetulla kuorolla. Merkit esitellään korkealaatuisin värikuvin mausteenaan sodan ajan mustavalkoisia SA-kuvia merkeistä ja niiden käyttäjistä sekä värillisiä luonnospiirustuksia tunnusten suunnitteluvaiheista.
7) Kenraali W.E. Tuompon tarina, Martti Turtola – Mari Ahokas: Talvisodan tuntematon sankari – Kenraali W.E. Tuompon tie jääkäristä maanpakolaiseksi 1893–1957 (Otava, 431 s.)
Talvisodassa Pohjois-Suomen Ryhmän komentajana ansioitunut kenraali tunnetaan paremmin jatkosodan aikaisena Päämajan komentopäällikkönä. Siinä roolissa hän oli yksi marsalkka Gustaf Mannerheimin lähimpiä työtovereita ja todellisen näköalapaikan haltija. Sodan jälkeen kenraaliluutnantti Wiljo Einar Tuompo joutui Neuvostoliiton valvontakomission epäasiallisen kohtelun uhriksi. Näistä aineksista professori Martti Turtola ja maisteri Mari Ahokas ovat saaneet aikaan mielenkiintoisen elämäkertateoksen.
8) Sortavalan takaisinvaltaajan henkilökuva, Jukka Kyösti: Jääkärikenraali Antero Svensson 1892–1946, Mannerheim-ristin ritari 5 (Minerva, 392 s.)
Kenraalimajuri Antero Svensson tunnetaan yhtenä viime sotien menestyneimmistä rintamakomentajista. Monipuoliselle ja kielitaitoiselle upseerille tarjoutui ennen sotia useita kiinnostavia komennuksia esimerkiksi ulkomaantiedustelun parissa. Sota-ajan kuvaus perustuu enimmäkseen virallisiin sotapäiväkirjoihin, jolloin kohdehenkilön omat näkemykset eivät väritä tutkimusta.
9) Kynäilevä ja omapäinen kenraali, Lasse Laaksonen: Kynän ja miekan kenraali Wallenius (Docendo, 473 s.)
Kenraalimajuri Kurt Matti Wallenius (1893–1984) kulki pitkän ja värikkään elämäntaipaleen kokien peräti kahdeksan sotaa. Hän oli arktisen sodankäynnin uranuurtaja sekä luonnon ystävänä myös eräkirjallisuuden edelläkävijä. Juuri tämän inhimillisemmän puolen kiistellystä kenraalista dosentti Lasse Laaksonen nostaakin esiin eikä niinkään rintamatapahtumia tai sotaliikkeitä.
10) Piispa partisaanien uhrina, Ville Jalovaara: Piispa Wallinmaan surma – partisaani-isku Saariselällä 1943 (SKS-Kirjat, 235 s.)
Neuvostopartisaanien suomalaisiin siviileihin kohdistamien sotarikosten esiin tuomisessa on vielä työsarkaa, ja nyt kortensa kekoon on kantanut dosentti Ville Jalovaara. Eniten aiheesta lienee kirjoittanut tietokirjailija Veikko Erkkilä. Piispa Wallinmaa oli yksi niistä lähes kahdesta sadasta suomalaissiviilistä, jotka joutuvat etenkin Pohjois-Suomessa operoineiden neuvostopartisaanien uhreiksi. Jalovaara käsittelee myös partisaani-iskujen kylmän sodan aikaista salailua ja hyssyttelyä.
11) Tulevat akateemikot jatkosodassa, Keijo K. Kulha: Sotapropagandan valiojoukko 1941–1944 (Minerva, 245 s.)
Sota-ajan hyvin monenkirjaviin tehtäviin on oleellista löytää parhaat kyvyt. Jatkosodan tiedotusta ja mielialahuoltoa suunnittelemaan ja toteuttamaan löydettiin joukko nousevia lahjakkuuksia, joiden riveistä kohosi sotien jälkeen ansioituneita tiedemiehiä ja useita akateemikoitakin. Päätoimittaja emeritus, filosofian tohtori Keijo K. Kulha yhdistää henkilö-, kulttuuri- ja sotahistoriaa mukaansatempaavaksi kokonaisuudeksi.
12) Kotimaista ja kansainvälistä tutkahistoriaa, Martti Lehto: MVT-historia 1964–2020 (Mediapinta, 441 s.)
Sotatieteiden tohtori, eversti (evp.) Martti Lehdon aiheena on kotimaisen matalavalvontatutkajärjestelmän (MVT) kehitys- ja käyttöhistoria. Paikoin varsin syvälle tekniikan syövereihin sukeltava kirja kertoo tavallistakin lukijaa kiinnostavalla tavalla tutkan kansainvälisen synty- ja kehityshistorian. Inhimillistä näkökulmaa tekniikan lomaan tuovat järjestelmää käyttäneiden varusmiesten ja palkatun henkilöstön muistelukset. Historiikki syntyi heti tuoreeltaan järjestelmän alasajon jälkeen.
