Teollisuusalueen perällä portti nousee auton konepellin edestä. Edessä siintää musta laatikkomainen rakennus, joka ovien lukumäärän perusteella näyttää riviltä pieniä vuokravarastoja. Kaarinassa sijaitseva rakennus ei kuitenkaan kätke sisuksiinsa ihmisten vanhoja varastorojuja. Sen sijaan tiloissa on nyt majaansa pitänyt noin yhdeksän kuukauden ajan yksityinen ampumarata ja harjoituskeskus Black Box Training Center.
Keskuksen taustalla on neljän miehen ryhmä, joista kolmella on poliisitaustaa. Idea omasta yrityksestä lähti nelikon omista harjoittelukokemuksista.
– Halusimme paikan, jossa voisi harjoitella tehokkaammin ja myös psykologisesti turvallisessa ympäristössä – tärkeintä on fyysisen turvallisuuden kautta luoda henkisesti turvallinen paikka. Paikka, jossa virheet tunnistetaan mahdollisuuksiksi kehittyä ja oppia, eikä kenellekään huudeta. Ukrainan sodan myötä paine paikan avaamiseen tavallaan kasvoi entisestään ja se oli meille maanpuolustusmielessä voimistava tekijä. Tavallaan meidän tapamme auttaa asiassa, Black Boxin Lari Ruutiniemi taustoittaa.
Harjoituskeskuksen ytimessä on toiminnallinen ammunta, mutta keskuksessa on mahdollista harrastaa myös perinteistä rata-ammuntaa. 600 neliömetrin tilojen keskiössä ovat toimintahalli ja varsinainen ampumarata. Toimintahallin puolella on mahdollista harjoitella asesimulaattorien, esimerkiksi airsoft-aseiden avulla ennen ampumaradan puolella kovien piippuun laittamista.
– Meillä on siirrettävät modulaariset seinät, joista voidaan tehdä tarvittaessa vaikka viiden huoneen ja keittiön kokonaisuus. Huonejärjestelyjä on seinien avulla mahdollista muuttaa todella nopeasti, jolla saadaan vaihtuvuutta. Tiloja voi halutun vaikeusasteen mukaan pimentää tai siellä voidaan käyttää erilaisia heitteitä ja savuja.
Ruutiniemen mukaan parhaillaan työn alla on ylös kattoon tuleva niin sanottu catwalk-kamerajärjestelmä, joka tallentaa usealla kameralla harjoituksen. Tallenne voidaan tämän jälkeen käydä kouluttajan kanssa välittömästi tabletilta läpi.
– Kuvaaminen vaatii monesti aina yhden henkilön lisää resurssipuolelle. Tämän avulla kouluttaja voi keskittyä olennaiseen.
Toiminnallinen on ampumaratapuolikin. Ampumaetäisyys on enimmillään 20 metriä, mutta Black Boxin tiloissa voi ampua kolmeen ilmansuuntaan. Ruutiniemen mukaan monipuolisuus on yksi heidän valteistaan.
– Tänne voidaan helposti rakentaa SRA-tyylinen stage tai tehdä vaikka hyvinkin vaativia ryhmän sisätila-ammuntoja. Nosto-ovien kautta sisälle on mahdollisuus ajaa vaikka auto, jos sellaista halutaan käyttää yhtenä elementtinä. Pistoolien, kiväärien ja haulikkojen kaikkien käyttö onnistuu, Ruutiniemi luettelee.
Ulkoisesti puitteet ovat Kaarinassa kunnossa. Riittääkö kaupallisellle toiminnallisen ammunnan järjestäjälle sitten markkinarakoa Turun ympäristössä? Ainakin Ruutiniemen ja hänen kollegoidensa usko on vahva.
– Suomessa vastaavaa kokonaisuutta ei ole. Se on jo meidän etu. Kiväärikäyttöisiä sisäampumaratoja on ylipäätään Suomessa vähän, ja kolmanneksi, uuden harrastajan voi olla vaikea löytää paikkaa, jossa ampumaharrastuksessa pääsee helposti alkuun ilman jo olemassa olevia kontakteja. Meillä se onnistuu.
Yksi Black Boxin löytäneistä asiakasryhmistä ovat yritykset, joiden peruspakettiin sisältyy koulutus ja esimeriksi kymmenen laukausta pistoolilla ja toiset kymmenen kiväärillä.
– Se on yrityksille elämyksellistä toimintaa ja matalan kynnyksen toimintaa. Annamme turvallisen aseenkäsittelykoulutuksen, ohjauksen ammuntaan ja sitten he pääsevät kokeilemaan.
Ruutiniemen mukaan tyypillisimpiä asiakkaita ovat kuitenkin nimenomaan reserviläiset, jotka hakeutuvat paikalle lisäoppia ammentamaan.
– He tulevat hakemaan meiltä ensisijaisesti niitä omia yksilötaitoja. MPK:han esimerkiksi tarjoaa todella arvokasta koulutusta, mutta se keskittyy ehkä enemmän massoihin. Me koulutamme yksilötason osaamista aina asekäsittelyn perustaidoista ja pidemmälle vietynä erilaisiin sisätilatoiminnan mahdollisuuksiin.
Ruutiniemi myöntää suoraan, että yksityisen toimijan on hankala kilpailla pelkällä hinnalla ulkoradan kanssa, johon voi päästä ampumaan esimerkiksi muutaman kymmenen euron vuosimaksulla. Hän kuitenkin haluaa haastaa asetelmaa.
– Helppous ja tehokkuus ovat meidän valtteja, toki se maksaa. Toisaalta, jos esimerkiksi reserviläisyhdistys saa meiltä kahden tunnin vakiovuoron 150 eurolla ja he ottavat 10 reserviläistä mukaan, tekee se yhden reserviläisen kahden tunnin hinnaksi yhteensä 15 euroa.
Ruutiniemen mukaan kävijöitä on riittänyt, mutta kalenterissa riittää kuitenkin vielä tilaa kasvulle. Tuoreet yrittäjät ovat kuitenkin optimistisia ja suurempia suunnitelmiakin on jo tulevaisuuden varalle tehty.
– Meidän tavoitteemme on laajentaa toimintaa, ja mahdollisuus siihen löytyy viereisestä hallista. Sinne olisi mahdollista tehdä 60 metrin ampumarata, joka tietyissä lajeissa mahdollistaisi laajemman harjoittelun. Tällä konseptilla me pyrimme laajentumaan Suomessa ja jos oikein hyvin käy niin myös Pohjoismaissa.
Black Box Training Center
- Toiminnallinen ampumarata ja koulutuskeskus Kaarinassa
- Järjestää myös erilaisia koulutuksia pistooliammunan perusteista aina hätäensiavun antamiseen
- Osoite: Kuljettajankatu 13, 20780 Kaarina
- Lisätietoja: https://blackboxtraining.fi/