Lentotukialus on suurvaltojen kruununjalokivi, jolla voidaan projisoida voimaa eri puolille maailmaa. Harvalla maalla on varaa ylläpitää näitä kelluvia lentotukikohtia. Yhdysvallat on luonnollisesti tällä alalla ykkönen. Presidentin kerrotaankin aina kriisin iskiessä ensimmäiseksi kysyvän ”Where are the carriers?”.
Kiina pyrkii rakentamaan omaa tukialuslaivastoaan, mutta kehitys on hidasta. Myös perinteinen merivalta Englanti on viime aikoina satsannut merkittävästi pysyäkseen edelleen tässä eksklusiivisessa kerhossa. Queen Elizabeth -luokan kaksi lentotukialusta ovat suurimmat Royal Navylle koskaan rakennetut laivat (toinen on HMS Prince of Wales).
Iso-Britannia on myös maa, joka on viimeksi käyttänyt lentotukialuksia perinteisissä merisotatoimissa. Falklandin saarten takaisinvaltaus Argentiinalta ei olisi onnistunut ilman tukialuksia, joilta Harrier-hävittäjät operoivat.
Toisaalta lentotukialukset ovat myös vihollisen ensisijaisia maaleja. Kylmässä sodassa Neuvostoliitto kehitti erilaisia menetelmiä niiden tuhoamiseksi niin pinta-aluksilta, sukellusveneistä kuin lentokoneistakin laukaistavilla aseilla.
Siksi tukialukset tarvitsevat aina ympärilleen suojaavan osaston, josta löytyy osaamista kaikkien näiden uhkien torjumiseen. Turussa lokakuun lopussa vieraillut Royal Navyn hävittäjä HMS Diamond on kehitetty nimenomaan tällaiseen merelliseen ilmapuolustukseen. Reserviläinen kävi tutustumassa tähän lajissaan jopa maailman parhaaksi mainittuun alukseen.
HMS Diamond (D34) on Type 45 Daring eli D-luokan ohjushävittäjä. Tyyppi kehitettiin korvaamaan Falklandinkin sodassa käytössä olleita 1970-luvulla rakennettuja Type 42 eli Sheffield-luokan aluksia, joita valmistui 16 kappaletta. Niistä HMS Sheffield ja Coventry upotettiin Falklandin sodassa, ensimmäinen Exocet-ohjuksella ja jälkimmäinen A-4 Skyhawk -koneiden pudottamilla pommeilla.
Kuten monia muitakin aseprojekteja, myös Sheffieldien korvaajaa haettiin ensin monikansallisena yhteishankkeena. Lopulta Englanti päätti toteuttaa sen yksin. Yhtä tyypillistä on, että kustannukset ylittyivät merkittävästi ja alusten valmistuminen myöhästyi vuosilla.
Daringeja oli alun perin tarkoitus rakentaa 12 kappaletta, mutta kahden leikkauskierroksen jälkeen niitä on valmistunut vain kuusi vuosina 2003–2012. Suomessa nähdyn HMS Diamondin tuotanto käynnistyi helmikuussa 2005, vesille se laskettiin 2007 ja palveluskäyttöön alus tuli toukokuussa 2011.
D-luokan ilmapuolustuksen ytimenä on Italian, Ranskan ja Englannin yhteishankkeena kehitetty PAAMS-järjestelmä (Principal Anti-Air Missile System). Britit ovat antaneet sille helpommin lausuttavan nimen Sea Viper. Italiassa ja Ranskassa järjestelmä on Horizon-luokan fregateissa.
PAAMS:n keskeinen osa on S1850M LRR -tutka (Long Range Radar). Sen suuri suorakaiteen muotoinen musta antenni on järjestelmää käyttävien alusten tunnusomainen piirre. Tutkan kerrotaan pystyvän automaattisesti seuraamaan jopa tuhatta maalia 400 kilometrin säteellä mittaavasta aluksesta. S1850M on käytössä myös Queen Elizabeth -luokassa.
Type 45 -hävittäjien etumastossa on SAMPSON AESA -monitoimitutka (Active Electronically Scanned Array). Sen kaksi elektronisesti keilaavaa antennia on sijoitettu pallomaiseen 30 kertaa minuutissa pyörivään alustaan. Tutka vastaa Sea Viper -järjestelmän tulenjohdosta. Mittausetäisyydeksi kerrotaan 400 km ja SAMPSON pystyy seuraamaan satoja ilma- ja pintakohteita. Tämän datan perusteella määritellään tärkeimmät maalit ja kohdistetaan niihin asevaikutus.
Type 45 -hävittäjissä Sea Viper -järjestelmän syömähampaat löytyvät keulakannen Sylver VLS -siilostosta (Vertical Launch System). Se koostuu kuudesta kahdeksan laukaisuputken kokonaisuudesta, joten aluksen maksimitäyttö on 48 ohjusta. Siiloja ympäröivät laidat, jotka suojaavat niitä meren voimalta kovassa kelissä.
Kahdeksan siilon paketti voidaan ampua tyhjäksi kymmenessä sekunnissa. Sea Viper -järjestelmä pystyy ohjaamaan samanaikaisesti yhteensä kuuttatoista ohjusta.
Pääaseena ovat Aster 15 ja Aster 30 -ilmatorjuntaohjukset. Ranskalais-italialaisen aseen nimi on lyhenne sanoista Aerospatiale Terminale alkuperäisen päävalmistajan mukaan.
Tämä 90-luvulla kehitetty ja 2000-luvun alussa käyttöön otettu ohjusperhe kykenee lentokoneiden ohella torjumaan erilaisia merimaaliohjuksia. Olemassa on myös ballististen ohjusten torjuntaan pystyviä versioita.
Aster 15 ja 30 eroavat toisistaan kantaman suhteen, edellisellä 30 kilometriä ja jälkimmäisellä versiosta riippuen 120–150 km. Korkeusulottuvuus on vastaavasti 13 -20 kilometriä.
Varsinaiset maaliin hakeutuvat ohjukset ovat samanlaiset mutta 30-versiossa lähtönopeuden tuottava irtoava booster-rakettimoottori on suurempi. Siten 15 soveltuu lähipuolustukseen ja 30 myös aluetorjuntaan. Ohjukset hakeutuvat maaliinsa oman aktiivisen tutkansa avulla.
Daringien 48 ohjuksen siilosto tarjoaa merkittävän torjuntakyvyn, jolla voidaan muodostaa suojaava A2/AD-kupla (Anti-Access/Area Denial) tukialusosaston ylle. Mikäli alus joutuu tositoimiin ja lukuisista suunnista tulevan ohjusten saturaatiohyökkäysten kohteeksi, asekulutus voi olla melkoista.
Jotta uusia ohjuksia voidaan ladata siiloihin, hävittäjän on palattava satamaan, jossa niitä on varastoituna. Merellä täydennystä ei voida tehdä. Globaalisti toimivalle merivallalle tämä voi olla ongelma. Toisaalta monikansallisissa osastoissa täydennystarpeet huomioidaan aluksia kierrätettäessä.
Type 45 -luokalla ei tällä hetkellä ole varsinaista pintatorjuntakykyä tykkejä lukuun ottamatta. Harpoon-merimaaliohjukset ovat poistumassa alusten aseistuksessa mutta luvassa on lähivuosina korvaava Kongsberg NSM -ohjus (Naval Strike Missile).
Keulakannella on 4,5-tuumainen (113 mm) Mark 8 -tykki. Kaliiperi on ollut tämän kokoluokan aluksissa Royal Navyn käytössä 1930-luvulta alkaen. Torni on miehittämätön ja miehistö on kannen alla syöttämässä ammuksia. Mark 8 ampuu 25 laukausta minuutissa runsaan 20 kilometrin etäisyydelle.
Alusluokan lähipuolustuksesta vastaa kaksi 20 mm Phalanx CIWS -tykkiä (Close In Weapon System). Niiden Vulcan Gatling on sama kuusiputkinen ase, joka on käytössä myös Ilmavoimien Horneteissa. Tulinopeus on versiosta riippuen 50–75 laukausta sekunnissa.
CIWS-paketin yläosassa on tutka, joka seuraa lähestyviä maaleja – tyypillisesti merimaaliohjuksia. Tulenavauksen jälkeen järjestelmä mittaa myös omia ammuksiaan ja ohjaa tuliryöpyn maaliin.
Lähisuojaa Type 45 -aluksille perinteisempiä uhkia vastaan tarjoavat myös 30 mm automaattitykit sekä raskaat partaaseen kiinnitetyt 12,7 mm konekiväärit.
Itämerellä ei Englannin lentotukialuksia ole nähty vuosikymmeniin. Ilman niitäkin HMS Diamondin kaltaiset alukset tuovat NATO-maa Suomen lähivesille merkittäviä suorituskykyjä, jotka ovat varmasti tervetullut tuki Merivoimille.
Type 45 -luokan hävittäjä
- Pituus 152,4 m
- Leveys 21,2 m
- Uppouma 8500 t
- Syväys 7,4 m
- Huippunopeus yli 32 solmua
- Miehistö 191, max. 285
- Voimalinja 2 x Rolls-Royce WR21 -turbiinia (28 000 hv), 2 x Wärtsilä 12V200 -dieselgeneraattoria (2 700 hv), 3 x MTU 4000 -dieselgeneraattoria (4 000 hv). 2 X GE VDM25000 sähköpropulsiojärjestelmä (2 x 27 000 hv)
