Puolustusministeriö ilmoitti perjantaina Suomen hankkivan pitkän kantaman ilmasta maahan -ohjuksia, jotka tunnetaan nimellä JASSM-ER. F-35-hävittäjiin hankittavien ohjusten kantama on yli 900 kilometriä, johon lyhenne ER eli Extended Range viittaa. Suomella on jo 2010-luvun lopulta asti ollut lyhyemmän kantaman JASSM-risteilyohjuksia F/A-18C Hornet -hävittäjien käytössä. Niillä voidaan tuhota pistemaaleja yli 370 kilometrin päästä. Ohjus on siis Ilmavoimille tuttu, mutta kantamaa saadaan huomattavasti lisää.
JASSM-risteilyohjuksia kutsutaan puolustuskykyä merkittävästi parantavaksi kynnysasejärjestelmäksi. JASSM-ohjukset on varustettu häiveominaisuuksilla, ja niillä voidaan iskeä esimerkiksi johtokeskuksiin, ohjuspattereihin, lentokenttien konesuojiin, tutkajärjestelmiin tai ammusvarikoille. JASSM hakeutuu maaliinsa metrien tarkkuudella, jos se saa täsmätiedon kohteen sijainnista esimerkiksi satelliittikuvamateriaalin avulla.
Vuonna 2018 Reserviläinen esitteli JASSM-ohjuksia kattavasti. Tuolloin kerrottiin, että JASSM-ohjuksia oli myyty vain Australialle, Puolalle ja Suomelle. Tänä vuonna Saksan ja Hollannin on kerrottu olevan hankkimassa JASSM-ER-ohjuksia. Myös Japanille on myönnetty lupa JASSM-ER-ohjusten hankintaan. Yhteensä käyttäjämaita on Yhdysvaltojen lisäksi hyvin vähän.
Suomen puolustusministeriö ei kerro, montako JASSM-ER-ohjusta hankitaan tai paljonko ne maksavat. Ohjukset toimitetaan tulevien F-35-hävittäjien käyttöönoton aikataulussa.
– Asevaikutuksen kantamalla on edelleen keskeinen merkitys taistelukentällä. Nyt tehtävä hankinta parantaa näiltä osin Puolustusvoimien suorituskykyä merkittävästi, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo tiedotteessa.
– Asevaikutuksen kantama, tarkkuus ja selviytymiskyky edesauttavat oleellisesti omia vastatoimiamme mahdollisen hyökkääjän pysäyttämiseksi. Nyt tehtävä hankinta lisää puolustuskykyämme F-35-koneen muiden ominaisuuksien ohella merkittävästi, kommentoi puolestaan F-35-hankejohtaja, eversti evp. Henrik Elo Puolustusvoimien tiedotteessa.
Lue seuraavaksi
-
Kalusto