• Uutiset

Tällainen on laskuvarjojääkärien ensihyppy – barettijuoksu kruunaa adrenaliinipitoisen suorituksen

Jos lentokoneen ovi avattaisiin ilmassa, jokainen meistä vaistomaisesti tarkistaisi, onko turvavyö kiinni. Utin Laskuvarjojääkärikomppanian alokkaat sen sijaan avaavat vyönsä ja suuntaavat kohti ovea.... Lue lisää

Tero Tuominen

Kaksi T-11-hyppääjää laskeutumassa. Alhaalla vastassa on hyppykenttäkouluttaja megafoneineen ohjeita antamassa.

Nykymuotoinen suomalainen
sotilaslaskuvarjokoulutus käynnistyi 1960-luvun alussa. Oppia haettiin niin
Ruotsista kuin Ranskasta. Ensimmäinen kokeilukurssi kantahenkilökunnalle
järjestettiin 1960 ja varusmiehet pääsivät varjon varaan 1961. Tosin jo
sotiemme aikana laskuvarjoja oli hyödynnetty muun muassa
kaukopartiotoiminnassa, mutta kyse oli pienimuotoisesta, osin improvisoidusta
toiminnasta.

Nykyisin varusmiesten
hyppykoulutuksesta vastaa Utin jääkärirykmentin Erikoisjääkäripataljoonan
Laskuvarjojääkärikomppania. Hyppytoiminnassa käytetään Ilmavoimien Casa C295M
-kuljetuskoneita sekä Maavoimien NH Industries NH90 -helikoptereita.
Kantahenkilökunta harjoittelee myös siviilipuolelta vuokrattavista koneista
kuten Cessna 208 Caravanista.

Kaikki laskuvarjojääkärit
koulutetaan vähintään aliupseereiksi. Tavoitteena on taistelijajoukko, joka
kykenee tiedustelu- ja iskuosastotehtäviin. Laskuvarjo on vain yksi
menetelmistä, joita tämä erikoisjoukko hyödyntää siirtyessään tehtäväalueelle.
Hyppytoiminta kuitenkin liittää heidät osaksi kansainvälistä yhteisöä, jolla on
tunnuksenaan viininpunainen baretti.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_8

Casa 295M -konetta kuormataan Utissa. Pakkolaukaisuhinat on kiinnitetty varjoreppuun. Aseiden piipuissa on suojukset.

Laskuvarjo on vanha keksintö

Ensimmäisiä luonnoksia
laskuvarjosta oli jo nähtävissä 1400-luvun lopun piirustuksissa. Ensimmäinen
hyppy moottorikoneesta tehtiin kuitenkin vasta 1911. Varjon muodoksi vakiintui
nopeasti puolipallo, jonka alla hyppääjä roikkui valjaisiin kiinnittyvistä
punoksista. Lentäjät ryhtyivät käyttämään keksintöä pelastusvälineenä.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_3Kiinnostus käyttää
laskuvarjoja joukkojen siirtoihin heräsi 1930-luvulla. Toisessa maailmansodassa
nähtiinkin suuria pudotuksia, joista kuuluisin lienee Yksi silta liikaa -elokuvasta tunnettu Operaatio Market Garden.

Laskuvarjon rakenne on
pitkään pysynyt samana. Suomalaiset laskuvarjojääkärit ovat viime kesään asti
käyttäneet yhdysvaltalaista Pioneer T-10 -varjoa (kuvassa, jossa pallomainen varjo), joka eroaa toisen
maailmansodan aikaisesta kalustosta vain yksityiskohdiltaan.

Laskuvarjoharrastajat ovat
pitkään käyttäneet liitovarjoja, jotka ovat ilmanpaineella jäykistettäviä
siipiprofiileja. Ne tuottavat myös nostovoimaa ja ohjattavuus on merkittävästi
pallokupuja parempi. Hypyt tehdään huomattavasti korkeammalta. Sotilaskäytössä
liitovarjoja hyödynnetään Suomessa vain pienimuotoisissa erikoisjoukkojen
pudotuksissa.

T-11-varjot uusinta tekniikkaa

Vaikka T-10 on
vuosikymmenet palvellut hyvin, myös pallokuvuissa on tapahtunut kehitystä. Sitä
on seurattu tarkasti myös Utin jääkärirykmentissä. Kaluston uusiminen huipentui
23. elokuuta, kun kurssin 55 alokkaat saivat ensimmäisinä varusmiehinä hypätä
Airborne Systems T-11-laskuvarjoilla.

Kuten edeltäjänsä, T-11
aukeaa pakkolaukaisulla. Hyppääjän laskuvarjopaketista koneen matkustamon
katossa kulkevaan vaijeriin kiinnitetty hihna vetää laskuvarjon ulos, jolloin
se pääsee aukeamaan ilmavirtaan.

Aiemmissa T-10-kuvuissa
pakkolaukaisuhihna oli kiinni varjossa murtosidoksella, joka katkesi varjon
avauduttua. Uudessa mallissa hihna vetää varjon ulos pussista mutta niillä ei
ole kiinteää yhteyttä.

Siinä missä T-10 oli
pallomainen, T-11 muistuttaa laatikkoa. Sen kulmissa on ilmanpainetta tasaavat
aukot. Rakenne estää tehokkaasti vanhalle varjotyypille usein kehittynyttä
heilurimaista liikettä.

T-11-varjossa on myös
avausnykäystä vaimentava slider eli liukuhidastin. Se on pakkausvaiheessa
vedetty punoksia pitkin kiinni ylös varjokankaaseen. Kun kupu aukeaa, slider
estää varjoa rävähtämästä suoraan auki. Se liukuu vähitellen punoksia alas ja
avautuminen tapahtuu hallitusti.

Uuden T-11:n pienempi
vajoamisnopeus on Yhdysvalloissa vähentänyt loukkaantumisia jopa 70 prosenttia.
Koska niitä ei aiemminkaan juuri ole ollut, ero on merkittävä. Lisäksi
T-11-kuvun suurempi pinta-ala kantaa enemmän kuormaa, joten nykytrendin
mukainen taistelijan varustemäärän kasvaminen on hallittavissa.

T-11 on valmistettu F111
Ripstop -kankaasta, jonka ilmanläpäisevyys on pienempi kuin aiemman
materiaalin. Uusien varjojen miinuspuolena voidaan mainita varjokokonaisuuden
kasvanut paino.

Samaten pakkaaminen
seuraavaa hyppyä varten kestää aiempaa kauemmin. Toisin kuin siviilissä, sotilashyppääjien
ei tarvitse huolehtia varjon pakkaamisesta vaan sen hoitavat palkatut
laskuvarjohuoltajat.

 

Toistoilla rutiinia

Laskuvarjojääkärikomppanian
alokkaat koulutetaan hyppyihin perinpohjaisesti: varusteiden tarkastus, koneen
kuormaaminen, uloshyppy, toiminta varjon varassa sekä maahantulo muutetaan
rutiiniksi jatkuvien toistojen avulla. Käytössä ovat muun muassa hyppytorni ja
alastulokeinu, joilla simuloidaan suorituksia.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_10Lisäksi jääkärien pitää
osata varautua harvinaisiin varjon vajaatoimintoihin. Jokaisella hypyllä on
rauhan aikana mukana eteen kiinnitetty varavarjo, johon voidaan turvautua,
mikäli päävarjo ei kanna.

Ensimmäinen hyppy pyritään
aina tekemään mahdollisimman tyynessä säässä. Paras aika on varhain aamulla. Se
tarkoittaa alokkaille pitkää päivää varhaisine herätyksineen.

Varjokokonaisuus puetaan
ylle ja ensimmäiset tarkastukset alkavat. Kaksi kouluttajaa varmistaa jääkärien
kaluston kunnon jo maassa. Mukana ensihypyllä on myös henkilökohtainen ase eli
taittoperäinen rynnäkkökivääri.

Useimpien adrenaliinitaso
noussee jo siirryttäessä asematasolla odottavaan Casaan. Sisään koneeseen
mennään jonossa peräramppia pitkin. Hyppytoiminnassa käytettävät taittoistuimet
sijaitsevat rahtitilan laidoilla.

Vauhtiin päästyään C295M
saavuttaa 400 metrin hyppykorkeuden nopeasti. Nousun aikana ovi avataan ja
hyppymestari heittää ulos niin sanotun streamerin. Se on pitkä
kreppipaperisuikale, jonka toiseen päähän on paketoitu hieman hiekkaa painoksi.
Maasta tarkkaillaan, miten tuuli kuljettaa paperiliuskaa, ja sen ajautuman
perusteella määritellään käytettävä uloshyppypaikka.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_6

Kaksi T-11-varjoa avautumisen eri vaiheissa. Pieni apuvarjo vetää kuvun ilmavirtaan.

Moninkertaiset varmistukset

Varjojen tarkastukset
jatkuvat vielä koneessakin. Vuorollaan ylös komennetut varusmiehet katsovat
ensin vierustoverinsa kaluston kunnon. Lopulta kaksi hyppymestaria käyvät
hyppääjien varusteet läpi vielä ennen uloshyppyä. Yhdellä ylilennolla
pudotetaan enintään neljä hyppääjää.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_2

Tiukan koulutuksen tulokset
näkyvät päättäväisyydessä, millä alokkaat siirtyvät kohti avointa ovea. Kun
koneen ohjaajat sytyttävät vihreän valon, hyppymestarin ”mene” -komennolla
varusmies astuu ensimmäistä kertaa tyhjyyteen.

Monille tässä tilanteessa
tulee myös oikeasti muutaman sekunnin tyhjä hetki. Jännitys, korkeus, raju
ilmavirta ja moottorien melu aiheuttavat aistien ylikuormituksen.

Kun varjo rävähtää auki,
koulutus palaa mieleen. Varjon lentokunto tarkastetaan ja hyppääjä valmistautuu
laskeutumiseen ottamalla tiukan jalat yhdessä -maahantuloasennon. Uudet
T-11-varjot avautuvat pehmeästi ja hyppääjät laskeutuvat Utin kentälle turvallisesti.

 

Barettijuoksu kruunaa ensihypyn

Ensimmäinen hyppy on
odotettu merkkipaalu, jonka jälkeen alokkaat saavat tavoitellun punaisen
barettinsa. Se jaetaan iltapäivällä hypyn alastuloalueella kullekin
henkilökohtaisesti. Mutta pitkä päivä ei ole vielä ohi.

Kun laskuvarjot on pakattu
varjokasseihin, edessä on vielä niitä kantaen perinteinen barettijuoksu.
Maalina on Utin laskuvarjopakkaamo ja matkaa runsaat kaksi kilometriä. Kyseessä
on aito kisa laskuvarjojääkärien ”jos luovutat nyt, luovutat aina” -hengessä.

Ensimmäisen ja viimeisen
pakkaamolle saapuvan punabaretin välille kertyy lopulta yli kymmenen minuutin
aikaero. Mutta kukaan ei luovuta ja viimeisenä maalin raahautunut saa
hyppääjätovereiltaan suuret suosionosoitukset.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_1

Ensimmäisten hyppyjen jälkeen laskuvarjojääkärin edessä on vielä barettijuoksu parikymmentä kiloa painavan varjokassin kera.

Airborne Systems T-11

Kuvun halkaisija 8,72 m

Vajoamisnopeus 5,48 m/s

Päävarjon ja valjaiden
paino 16,56 kg

Suurin kuorma 180 kg

Minimihyppykorkeus 150 m

T-11R-varavarjon paino 6,7
kg

Lue myös: 16.04.2018 Utissa haetaan omia rajoja – ”Laskuvarjojääkärin pitää olla vahva mutta hyvä juoksija”

18.01.2019 Yhä useampi hakee laskuvarjojääkäriksi – hakijoiden määrä kasvanut parin vuoden takaisesta 130:llä