– Maailma ei ole loppumassa, toteaa Hiski Haukkala puheenvuoronsa aluksi kahdelle sadalle kuulijalle, joista valtaosa koostuu lukiolaisista. Kaikki penkit ovat täynnä ja nuoria istuu myös auditorion portailla ja seinänvierustoilla. Nuoria on tullut viidestätoista lukiosta ympäri Pirkanmaata. Seminaarin ajatuksena on koota eri oppilaitoksista seminaarin aiheista kiinnostuneita nuoria yhteen.
– Alun perin seminaaria markkinoitiin etenkin abiturienteille, tilaisuuden järjestelyissä mukana oleva Juha Heinonen kertoo.
Hän on Pirkanmaan historian ja yhteiskuntaopin opettajien puheenjohtaja.
– Sen takia seminaari järjestetään juuri ennen kevään ylioppilaskirjoitusten alkua.
Ulkopoliittisen instituutin johtajana toimiva Haukkala on yksi seminaarin kolmesta puhujasta. Puhe alkaa huojentavalla avauksella, mutta Haukkala on vasta pääsemässä vauhtiin.
– Eräs maailma on kuitenkin loppumassa, se meille tuttu maailma. Se on murtumassa hyvin nopeaan tahtiin.
Haukkalan puheenvuoro käsittelee Yhdysvaltain aseman muutosta maailmanpolitiikassa, Kiinan nousua teknologia- ja teollisuusmahtina, Euroopan korostuvaa roolia oman turvallisuutensa toimijana sekä globaaleja merkittäviä muutosprosesseja kuten tekoälyn kehittymistä ja ilmastonmuutosta.
Yhdysvalloilla on ollut poikkeuksellinen johtajuus maailmassa. Se on ollut kiistattomasti sotilaallinen ylivalta ja hyötynyt rakentamastaan järjestelmästä valtavasti. Haukkala huomauttaa, ettei vastaavaa ilmiötä ei ole ollut aikaisemmin maailmanhistoriassa. Järjestelmä on kuitenkin muuttunut Yhdysvalloille liian kalliiksi ylläpitää eikä ole tarjonnut sille riittävää hyötyä. George W. Bushin ylikurottavan kauden jälkeen Yhdysvallat onkin lähtenyt omaksumaan pienempää roolia maailmanpoliisina. Sen sitoutuminen Euroopan turvallisuuteen on Haukkalan mukaan joka tapauksessa laskussa, presidentti Donald Trumpista riippumatta, vaikka tämä toimiikin asiassa vauhdittajana.
Suurvaltapolitiikassa vallalla on hyvin itsenäinen lähestymistapa. Siinä peräänkuulutetaan omaa etua. Perinteiset liittosuhteet alkavat muuttua ekstrakteiksi.
– Yhteistyö muodostuu eräänlaiseksi sitruunapuristimeksi, jossa vain puristetaan mehuja suhteista, Haukkala selittää. Ei enää pyritäkään rakentamaan yhteistyötä. Samalla uusmerkantilistinen talouspolitiikka on kovassa huudossa – halutaan mieluummin omistaa kuin pyrkiä sopimaan yhteistyöstä. Tästä esimerkkinä on Trumpin viimeaikainen puhe Grönlannin asemasta.
Maailman johtajien julkilausumat ja päätökset eivät ole merkityksettömiä, mutta maailmassa on vielä merkittävämpiä muutosprosesseja, joihin meidän pitäisi pystyä keskittymään aikaisempaa tarkemmin.
– Eläin- ja eliölajien massasukupuutto kiihtyy alituisesti, toteaa Haukkala.
– Villieläinten määrä suhteessa tuotanto- ja kotieläimiin sekä ihmisiin on huolestuttavan pieni ja laskee alituisesti.
Haukkala toteaakin, että elämänlanka on haurastumassa.
Samalla tekoäly, bioteknologia ja robotiikka kehittyvät kiihtyvään tahtiin. Nämä tulevat Haukkalan mukaan muuttamaan maailmaa hyvin merkittävillä tavoilla tulevaisuudessa. Vaikka niihin liittyy paljon pelkoja ja huolia, sisältävät ne myös optimismia. Odotetaan taloudellista kasvuloikkaa, jonka lisäksi niiden avulla voidaan mahdollisesti ratkaista myös ihmiskunnan todellisia ongelmia, esimerkiksi ilmastonmuutosta ja sairauksia.
Helsingin Sanomien toimittaja ja entinen Washingtonin kirjeenvaihtaja Anna-Sofia Berner puhui lukiolaisille Trumpin toisen kauden eroavaisuuksista ensimmäiseen kauteen nähden. Berner oli ollut tammikuussa 2021 paikan päällä todistamassa todellisuuden ja mielikuvituksen törmäämistä kongressin edustalla, kun Trumpin kannattajille selvisi, ettei varapresidentti Mike Pence voisi kumota Joe Bidenin eduksi laskettuja ääniä. Mutta oliko kongressin valtaus pahinta, mitä Trumpin presidenttikaudesta jäisi jälkeen?
– Tätä samaa mietin edelleen, Berner toteaa.
Yhdysvaltain käymät sodat ja vuoden 2008 finanssikriisi loivat polkua Trumpille ja hänen puheilleen siitä, että Amerikka on menetetty maa. Tähän tunteeseen Trump vetoaa toistuvasti, ja moni amerikkalainen jakaa tunteen. Berner huomauttaakin Trumpin olevan oikeassa siinä, että moni asia muuttuu. Amerikkalaiset ovat perinteisesti olleet hyvin uskonnollisia, mutta suhteessa entiseen maa on maallistunut. Maahanmuuttajia ja etenkin latinoja on entistä enemmän, kun taas valkoisia suhteessa vähemmän. Alle puolet Yhdysvaltain kansalaisista on valkoisia kristittyjä. Entistä harvempi amerikkalainen nuori saavuttaa enää vanhempiensa tulotason tai pystyy tekemään luokkahyppyä. Tämä haastaa perinteisen amerikkalaisen unelman.
– Trump antaa monelle amerikkalaiselle omanarvontunnetta. Tunteen siitä, että he ovat hyviä juuri tuollaisena kuin ovat.
Berner toteaa, että on kiinnostavaa nähdä, jatkuuko MAGA-politiikan kannatus Trumpin jälkeen. Yhdysvallat, samoin kuin moni muukin valtio, on siirtynyt voimakkaammin oikealle. On vaikea nähdä, että kannatusta puolueille löytyisi vasemmalta. Demokraattien konkreettisin ase Trumpia vastaan on Bernerin mukaan se, että mikäli rikkaille annetaan isoja veronkevennyksiä samalla kun leikataan eläkkeistä ja terveydenhuollosta, niin asia tulee koskettamaan suurta osaa äänestäjistä.
– Henkilökultti kestää sen, mutta vaikuttaa kyllä heihin, jotka äänestivät Trumpia niin sanotuista järkisyistä, sanoo Berner.
Talouden näkökulmasta Yhdysvaltain hyvä talouskasvu on ollut pitkälti maahanmuuttajien ansiota. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että maahan tulijoita on aikaisempaa vähemmän.
Bernerin mukaan mielenkiintoista on lisäksi se, että myös kansan parissa, erityisesti republikaanien joukoissa, Venäjä nähdään aikaisempaa positiivisemmassa valossa. Sitä kutsutaan peräti liittolaiseksi.
– Onko Amerikka ensin -politiikka ollenkaan Yhdysvaltain edun mukaista, pohtii Berner loppukeskustelussa nuorten kanssa.
Seminaarin kolmantena ja viimeisenä puhujana kuultiin ulkoministeriön strategiajohtajaa Antti Helanterää, joka toimi Suomen Moskovan suurlähettiläänä vuosina 2020–2024. Hän käsitteli esityksessään Venäjän muutosta 1980-luvulta nykypäivään.
Helanterän mukaan iso osa Venäjän eliitistä ja yllättävän suuri osa kansastakin katsoo, että asiat olisi voinut tehdä Neuvostoliiton hajoamisen aikaisessa ja sen jälkeisessä Venäjässä eri tavalla. Koetaan, että Vladimir Putin on saanut asioita paremmaksi.
– Vain yksi asia oli jäänyt huonolle hoidolle, sillä lännelle oli annettu liikaa periksi 80- ja 90-luvulla, Helanterä toteaa.
– Se tuli korjata. Niinpä Venäjällä lähdettiin korjaamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Työntövoima tämän korjauksen takana oli kova. Maa oli vuoteen 2021 mennessä vakauttanut monia asioita, mutta vakaudesta oli tullut Helanterän mukaan Venäjälle taakka. Sillä ei ollut enää valoisaa tulevaisuuden näkymää, eikä tilanteen katsottu muuttuvan paremmaksi. Edessä oli kehityksellinen umpikuja.
– Tällaisessa tilanteessa riskinottokyky alentuu, kun edessä ei ole enää taloudellisia houkutteita olla tekemättä riskejä.
Helanterän mukaan Suomessa ja lännessä esitetään eri kysymyksiä kuin Venäjällä. Kun meillä kysytään, miten joku voi hyökätä toiseen valtioon, Venäjällä kysytään, oletko omiesi puolella vai heitä vastaan. Asenneilmapiiri on lähtökohtaisesti eri. Jos venäläisiltä kysyy, mikseivät he osoita mieltään sotaa vastaan, he ärsyyntyvät. Eivät he lähde kadulle, jonka seurauksena ihmiset saattavat joko joutua rintamalle tai saada pitkiä vankeustuomioita.
– Neuvostoliiton perintönä on jaettu ymmärrys siitä, etteivät mielenosoitukset johda mihinkään.
Myös taloudelliset kannustimet sotaan lähtemiseksi ovat merkittäviä. Sodassa taistelevat ja siellä kaatuneet ovat kansan silmissä sankareita.
– Venäjän poliittisessa järjestelmässä on yksi poliitikko, presidentti. Muut ovat täytäntöönpanevia toimijoita, Helanterä toteaa.
– Putinille ei ole uskottavaa vaihtoehtoa, eikä intohimoa löytää sellaista.
Suomessa on Helanterän mukaan oltu valppaita Venäjän suhteen. Jos verrataan Suomea muihin Venäjän rajanaapureihin, Suomen kuva oli vuoteen 2022 asti myös varsin hyvä. Maakuva heikkeni samalla kun kuva lännestä muuttui kielteisemmäksi. Suomea valtiollisena toimijana on kunnioitettu, mutta sen katsotaan tehneen virheen Natoon liittyessään. Aika paljon pitäisi Helanterän mukaan kuitenkin tapahtua, jotta Suomen ja Venäjän välit voisivat palata takaisin hyviksi.
Seminaariin osallistuneet nuoret osallistuivat keskusteluun aktiivisesti. He esittivät tarkentavia kysymyksiä ja haastoivat puhujia näkemyksissään. Vuoropuhelu kulloisenkin puhujan ja yleisön välillä oli polveilevaa ja oivaltavaa. Seminaariyleisön joukossa olleet Aino Haapaniemi ja Pessi Lemmetyinen Tampereen lyseon lukiosta olivat päivään tyytyväisiä.
– Uskoin, että seminaari olisi monipuolinen ja ajatuksia herättävä, ja se vastasikin odotuksiani, Haapaniemi toteaa.
– Puhujat olivat juuri oikeanlaiset yleisöön nähden, aiheet selitettiin todella kattavasti ja ymmärrettävästi, kehuu Lemmetyinen.
Entä koskettaako maanpuolustus tai kokonaisturvallisuus nuorten arkea?
– Kyllä sitä tulee mietittyä, Haapaniemi vastaa.
– Kävin syksyllä yhden kurssin, joka käsitteli kokonaisturvallisuutta. Onhan se ajankohtainen aihe.
Samaa mieltä on Lemmetyinen, vaikka kokonaisturvallisuus ei hänelle omassa poliittisessa maailmassa olekaan ensisijainen aihe.
– Oma tietämykseni ei ole siitä kovinkaan suuri, mutta onhan se kaikessa toiminnassa todella oleellista.
