Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 otsikkoihin ja jopa meemivideoihin nousivat aluksi turkkilaisvalmisteiset Bayraktar TB2 -lennokit. Niiden ohjusten avulla Ukraina tuhosi arvokkaimpia kohteita etenevistä panssarimuodostelmista.
Bayraktarit olivat ehtineet hankkia mainetta jo Azerbaidžanin ja Armenian välisessä sodassa 2020. Reserviläinen analysoi jutussaan tapahtumia heti tuoreeltaan. Palautteena saatiin vähätteleviä kommentteja miehittämättömien ilma-alusten todellisesta merkityksestä nykysodissa.
Hyökätessään Venäjä odotti nopeaa voittoa muutamissa päivissä eikä ilmatorjuntaa ollut keskitetty suojaamaan eteneviä joukkoja. Kun tilanne kehittyi, ilmatorjunnalle helppoja maaleja olevat kiinteäsiipiset Bayraktarit katosivat sota-alueen taivaalta.
Seuraavaksi tulivat mukaan Suomessakin drooneiksi nimetyt monikopterit, useimmiten neliroottorisina. Aluksi Ukraina käytti kaupallisesti valmistettuja laitteita, tyypillisesti kiinalaisen DJI:n valmistamia.
Ensimmäinen tehtävä oli tiedustelu, mutta droonit modifioitiin nopeasti sekä pudottamaan erilaisia räjähteitä että toimimaan yksisuuntaisina ”itsemurha-aseina”, jotka yksinkertaisesti lennettiin päin maaleja. Kumpikin menetelmä osoittautui toimivaksi – ja tappavaksi.
Nelikopterien kuormaksi lastattiin aluksi esimerkiksi RPG-7-sinkojen ammuksista irrotettuja ontelotaistelukärkiä. Pian oli saatavilla 3D-tulostuksella valmistettuihin runkoihin varta vasten valettuja sirpalekuorilla varustettuja räjähteitä.
Alkuvaiheessa drooneilla hyökättiin arvokkaimpiin maaleihin: ilmatorjunnan tutkajärjestelmiin, panssaroituihin ajoneuvoihin ja vastaaviin. Kun Ukrainan tuotanto pääsi vauhtiin, alettiin maalittaa kuorma-autoja, mönkijöitä ja muita ajoneuvoja.
Tilanne johti siihen, että edes panssarivaunuihin rakennetut häkkimäiset suojat eivät riittäneet suojaamaan droonihyökkäyksiltä. Paikalleen jähmettyneelle rintamalinjalle onkin nykyisellään muodostunut parinkymmenen kilometrin vyöhyke, jossa mikä tahansa liikkuva kalusto on potentiaalinen maali ja siksi niitä ei alueelle edes lähetetä. Jo pitkään drooneilla on jahdattu myös yksittäisiä taistelijoita. Someen levitettävät videot eivät ole kaunista katseltavaa. Droonikauhu on rintamalla tosiasia molemmilla puolilla.
On tietysti selvää, että nettiin päätyy vain videoita, joissa drooni osuu maaliinsa. Niistäkään ei useimmiten selviä, tuhoutuiko kohde eli esimerkiksi läpäistiinkö panssarointi.
Nelikopterien edullisuus mahdollistaa kuitenkin massamaisen käytön. Tammikuun 2026 lopussa Ukrainan puolustusministeriö kertoi, että yli 80 prosenttia viholliselle tuotetuista tappioista aiheutetaan nyt miehittämättömillä järjestelmillä.
Numerot ovat huikeita, videotodisteet löytyvät 819 737 drooni-iskusta pelkästään vuonna 2025. Niistä lähes 240 000 kohdistui vihollisen taistelijoihin, 62 000 kevyisiin ja 29 000 raskaisiin ajoneuvoihin sekä 32 000 miehittämättömiin ilma-aluksiin.
Ukrainalla on jopa järjestelmä, jossa drooniyksikköjä palkitaan pisteillä videolla todistetuista erilaisten maalien tuhoamisesta. Näin voidaan analysoida sitä, mikä toimii. Eniten pisteitä keränneet eli tehokkaimmat operaattorit saavat käyttöönsä parasta kalustoa.
Vuonna 2026 Ukrainan tavoitteena on valmistaa peräti seitsemän miljoonaa erilaista miehittämätöntä ilma-alusta. Eniten on nelikoptereita, osa laitteista voitaisiin luokitella risteilyohjuksiksi, osa vaaniviksi aseiksi.
Venäjä on käyttänyt massamaisesti iranilaisia delta-siipisiä Shahed-lennokkeja, joita se nykyisin valmistaa myös itse. Enimmillään Ukrainaan on isketty vuorokauden aikana jopa 800 miehittämättömällä ilma-aluksella ja ohjuksella.
Kun hyökkäävät aseet maksavat tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroja ja torjuntaohjukset miljoonia, on selvää, että jotain muuta on keksittävä. Etenkin kun lännessä ohjustuotannon kapasiteetti ei ole lähelläkään asekulutusta Ukrainassa.
Tarpeeseen on kehitetty halpoja mutta toimivia torjuntadrooneja kuten Sting. Ongelma on siinä, miten lännen tuotantoa voitaisiin suunnata samanlaisiin edullisiin ja massoina valmistettaviin aseisiin. Droonivaikutusta väheksytään yleensä sillä, että aseelle kehitetään aina vasta-ase. Näin on tosiaan käynyt kahdellakin sektorilla. Miehittämättömiin ilma-aluksiin voidaan kohdistaa elektronista häirintää joko niiden ohjaus- ja videosignaaliin tai satelliittipaikannukseen.
Kineettisesti torjunta voidaan tehdä erilaisilla asejärjestelmillä ohjuksista ja tutkaohjattavista konetykeistä laseriin ja haulikkoon – sekä myös hyökkäävään kohteeseen ohjattavilla drooneilla.
Perinteiset menetelmät toimivat edelleen: linnoittaminen, hajautus, naamiointi ja valemaalit. Maanalaisten rakennelmien oviaukot on suljettava, muuten nelikopterit lentävät sisään. Ukrainassa on jouduttu suojaamaan huollossa käytettäviä maanteitä niiden ylle rakennetuilla kilometrejä pitkillä verkkokatoksilla.
Siinä missä suurten asevalmistajien pyörät pyörivät hitaasti vuosisykleissä, drooneja tehdään usein nyrkkipajoissa, joissa muutoksia laitteisiin voidaan tehdä kirjaimellisesti lennossa. Elektroniseen häirintään on vastattu korvaamalla nelikopterien radioyhteys valokuituohjauksella. Droonin säiliöstä purkautuvalla kuidulla saadaan tyypillisesti kymmenien kilometrien toimintasäteitä, enimmillään jopa 50 km. Lisäksi kuvalaatu pysyy hyvänä kaukana ja matalalla lennettäessä.
Äskettäin tammikuussa on havaittu ukrainalaisia ja venäläisiä drooneja, jotka on varustettu nettiyhteyden satelliittien kautta mahdollistavalla Starlink-antennilla. Nämä voivat toimia tukiasemina muille lähistöllä toimiville ilma-aluksille. Venäläiset ovat myös varustaneet droonejaan Ukrainan matkapuhelinverkon SIM-korteilla, joilla yhteys hoidetaan.
Pitkään on puhuttu myös tekoälyn tulosta ja itsenäisesti toimivista drooneista. Tammikuussa väitettiin Venäjän ottaneen tällaisia jo käyttöön. Ne pitävät yhteyttä toisiinsa, valitsevat itsenäisesti maalinsa ja hakeutuvat siihen ilman radio- tai kuituyhteyttä ja ihmisoperaattorin ohjausta.
Suomessa miehittämättömien ilma-alusten käytölle on pitkä historia. Jo vuonna 1940 Santahaminassa käytettiin vapaasti lentävää liidokkia ilmatorjunnan harjoitusmaalina. Sittemmin radio-ohjattavat lennokit ovat toimineet IT:n maaleina vuosikymmeniä. Kotimaisten MALE-lennokkien rinnalla käytettävät Banshee-mallit muistuttavat Venäjän käyttämiä iranilaisia Shahed-aseita.
Nykyisin joukoillamme on käytössä sekä 2016 esiteltyjä Aeronautics Defense System Orbiter 2B -lennokkeja että uudempia Parrot ANAFI -nelikoptereita. Kumpaakin tyyppiä käytetään tiedusteluun ja maalinosoittamiseen. Jälkimmäisiä on hankittu tuhansia ja ne ovat nykyisin arkipäivää varusmieskoulutuksessa.
Nyt Puolustusvoimat on ottanut koulutukseen myös hyökkäykselliset FPV-droonit (First Person View). Niitä ohjataan silmien eteen kiinnitettävillä virtuaalilaseilla. Sen näyttöön välitetään lennokin kameran videota. Näin lennättäjä on ikään kuin mukana ilmassa.
Lennokkiharrastajat ovat Suomessakin rakentaneet FPV-koptereita jo yli 10 vuotta. Ohjain on harrastepuolen laitteista tuttu. Nykynuoriso omaksuu sellaisen käytön nopeasti.
Maavoimat esitteli viime vuoden lopulla Niinisalossa droonihankkeitaan. Aluksi varusmiehet tutustuvat FPV-maailmaan sisätiloihin rakennetulla esteradalla, jossa lennätetään lelumaisia kämmenelle mahtuvia mikrodrooneja. Näin saadaan ohjaaminen refleksinomaiseksi.
Niinisalon Lentomäelle on rakennettu avoin harjoitusalue, jossa aluksi on harjoitettu varusmiesten tulevia kouluttajia. Radalle on kerätty erilaisia maaleja, joihin sekä törmäytetään drooneja että pudotetaan niistä räjähteitä.
Aseistettavat droonit tulevat vaiheittaisesti osaksi varusmiesten koulutusta. Kokeilu alkoi saapumiserästä 2/2025, henkilökuntaa alettiin kouluttaa viime marraskuussa ja kuluvana vuotena se laajenee Maavoimien joukko-osastoihin.
Tulevaisuudessa jokaisella joukolla on oltava myös kyky omasuojaan lennokkeja vastaan. Tähän hankitaan niin erilaisia havaintolaitteita, elektronisen häirinnän järjestelmiä kuin rynnäkkökiväärin älytähtäimiä.
Koulutuskäytössä Lentomäellä ovat kotimaisen Instan valmistamat seisemän- ja kymmentuumaiset nelikopterit (numero viittaa roottorien halkaisijaan). Ohjaajat istuvat FPV-lasit päässään kentän laidalla ja ajavat drooninsa tehtävän edellyttämään maaliin. Niitä oli liikkuvista ajoneuvoista linnoitteisiin ja yksittäisiin taistelijoihin. Osumatarkkuus vaikutti hyvältä.
Seitsemäntuumaiset tarjoavat tasapainon ketteryyden, lentoajan ja kuorman välillä. Kymmenentuumaiset mahdollistavat suuremman kantaman ja raskaamman kuorman. Laitteet voidaan varustaa myös kuituohjauksella.
Ukrainaa kalustolla avustava Suomi on vastavuoroisesti saanut tietoa droonisodankäynnistä. Selvää on, ettei varastoihin kannata valmistaa tuhansia lentolaitteita vanhenemaan. Sen sijaan pitää kehittää joustavaa ja nopeasti käynnistettävää tuotantokapasiteettia.
-
Kalusto
