Suomen aloite Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä (PYV) oli näennäishanke, jonka tavoitteet olivat muualla kuin ydinaseettoman Pohjolan aikaansaamisessa. Siitä huolimatta se oli keskeisessä osassa Suomen ulkopolitiikkaa vuosikymmenien ajan.
Näin väittää Tampereen yliopiston yliopisto-opettaja Tapio Juntunen tuoreessa väitöskirjassaan Varjonyrkkeilyä Pohjolassa: Ydinaseongelman alueellinen hallinta Suomen ulkopolitiikassa kylmän sodan aikakaudella.
Aloitteen lausui ääneen presidentti Urho Kekkonen vuonna 1963. Jo tällöin oli selvää, että sopimusta Pohjolan ydinaseettomuudesta ei syntyisi, sillä Pohjoismaista Tanska ja Norja olivat Naton jäseniä.
Kylmän sodan keskellä Neuvostoliitto oli painostanut Suomea edistämään ydinaseetonta Pohjolaa. Suomen oli siis valittava Neuvostoliiton vaatimusten pettämisen ja mahdottoman aloitteen esittämisen väliltä. Niinpä se valitsi jälkimmäisen.
– Siinä oli vaara joutua naurunalaiseksi, sillä tiedettiin, ettei ydinaseeton Pohjola tulisi toteutumaan. Muut Pohjoismaat kuitenkin ymmärsivät jonkin verran Suomen tiukkaa tilannetta Neuvostoliiton kanssa, Juntunen sanoo.
PYV-hankkeessa nähtiin kuitenkin mahdollisuuksia. Suomen ulkopoliittinen johto päätteli, että Suomi voi ottaa tiukassa tilanteessa toimijuuden omiin käsiinsä. Kun aloite tulisi Suomelta omaehtoisesti, eikä suoraan Neuvostoliiton sanelemana, oma liikkumatila voisi kasvaa.
Samalla hankkeessa nähtiin myös mahdollisuuksia pohjoismaisen yhteistyön syventämiseen.
Kolmantena hyötynä oli eräänlainen tekemällä oppimisen malli. PYV-hankkeen avulla suomalaisella virkakunnalla sekä diplomaateilla, tutkijoilla ja johtavilla poliitikoilla oli mahdollisuus oppia lisää ydinaseista ja ydinaseriisunnasta sekä tunnustella hankkeen edistämisen mahdollisuuksia. Koska hanke jatkui koko kylmän sodan ajan, muutamaan suomalaiseen sukupolveen muodostui loistava kerrostuma ydinase- ja maailmanpolitiikan tuntemusta.
Jos hankkeella oli näin paljon muita hyötyjä, herää kysymys siitä, kuinka tosissaan itse ydinaseriisuntaa edistettiin.
– Käsittääkseni Kekkonen ja Mauno Koivistokin olivat moraalisesti ydinaseita vastaan. Mutta ei arkistoissa ole tietenkään sellaisia merkintöjä tai muistiinpanoja, että jos poistamme ydinaseet Pohjolasta, koko maailma pelastuu, Juntunen vastaa.
Hanketyö eteni aaltoillen kylmän sodan loppuun asti. 1980-luvun alussa euro-ohjuskriisin takia työskentelytahtia jälleen kiristettiin ja Koiviston presidenttikaudella yhteispohjoismainen PYV-virkamiestyöryhmä kokoontui tiuhaan. Se oli juuri saanut valmiiksi asian kaikkia puolia pohtivan julkilausuman, kun Neuvostoliitto katosi kartalta. Yhtäkkiä ei ollutkaan kylmää sotaa eikä tarvetta ydinaseettomalle Pohjolalle.
– Riippuu näkökulmasta, että oliko se massiivinen epäonnistuminen juuri maaliviivalla vai ennemminkin voitto. Suomihan oli saanut keskustella Pohjoismaiden kanssa luottamuksellisesti turvallisuuspolitiikasta ja ydinaseista ilman suurvaltojen painostusta ja oli oppinut paljon, Juntunen pohtii.
Alkuvuoden presidentinvaalikeskusteluissa nähtiin hieman samankaltaista kaksoisviestintää. Ehdokkaiden välille revittiin viime metreillä kuilua nimenomaan ydinasekysymyksessä. Varsinkin kampanjointia seuranneessa mediakeskustelussa asiaa käsiteltiin hieman turhankin yksinkertaistavassa sävyssä, Juntunen arvioi.
Toisin kuin mediakeskustelusta sai kuvan, Suomen nykyinen ydinenergialaki ei estä Naton ydinasepelotteeseen osallistumista, suunnittelemista tai harjoittelemista. Ehdokkaista Alexander Stubb kertoi kuitenkin haluavansa pitää vaihtoehdot auki lain muuttamiselle. Tällä hän halusi kenties ottaa pesäeroa toiseen ehdokkaaseen sekä asemoida itsensä nimenomaan Nato-myönteiseksi presidentiksi.
– Joillekin saattoi piirtyä kuva, että Suomen lainsäädäntö olisi nyt heikentämässä Naton ydinasepelotetta. Näin ei kuitenkaan varmasti ole, ja onhan Naton pelote ollut uskottava ennen Suomen jäseneksi liittymistäkin, Juntunen pohtii.
Lisäksi Yhdysvallat ei ole halunnut sijoittaa ydinaseita kylmän sodan jälkeen puolustusliittoon liittyneisiin maihin, vaikka esimerkiksi Puola on niitä pyytänyt. Presidenttiehdokkaiden on täytynyt tietää kaikki tämä.
– Stubbkin totesi selvästi, että ei ydinaseita kukaan ole tänne rauhan aikana tuomassa. Silti viime metreillä tästä saatiin ikään kuin kamppailu ydinaseettomuuden ja ydinaseiden välillä. Kyse on tietysti myös Naton ydinasepelotteen taakanjakoon osallistumisesta, mutta oli pelissä myös paljon symboliikkaa.
Aivan kuten kylmän sodankin aikana. Varjonyrkkeily jatkuu.
