Eversti Jukka Nurmi on määrätty vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarkastajaksi Pääesikuntaan 1. maaliskuuta alkaen. Nurmi on palvellut apulaisosastopäällikkönä suunnitteluosastolla Maavoimien esikunnassa vuodesta 2018.
Vapaaehtoinen maanpuolustus on tästä vuodesta eteenpäin entistä vahvemmin sidoksissa suoraan Puolustusvoimiin. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen aiemmin järjestämä vapaaehtoinen sotilaallinen koulutus siirtyi Puolustusvoimille tämän vuoden alusta alkaen. Tämän myötä Puolustusvoimien vapaaehtoisten harjoitusten määrä kolminkertaistuu. Puolustusvoimien komentaja kenraali Timo Kivinen kertoi viime vuonna Reserviläiselle noin 12 000 reserviläisen saavan tänä vuonna kutsun vapaaehtoiseen harjoitukseen, kun viime vuonna luku oli noin 4 000.
Kivinen on määrännyt samalla myös muita upseereita uusiin tehtäviin 1. maaliskuuta alkaen. Eversti Esapekka Vehkaoja aloittaa Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen johtajana.
Everstiluutnantti Janne Myller on määrätty esikuntapäälliköksi 3. Logistiikkarykmenttiin ja everstiluutnantti Petri Rantanen Pohjois-Karjalan aluetoimiston päälliköksi Karjalan prikaatiin. Everstiluutnantti Janne Tähtinen puolestaan on määrätty tutkimusryhmän johtajaksi Sotataidon laitokselle Maanpuolustuskorkeakouluun.