Jussi Luostarinen on julkaissut Instagramissa jhlcolorizing-tilillään yli 300 värittämäänsä sodan aikaista valokuvaa. Yksi niistä on tässä artikkelissa käytetty kuva. Seuraajia hänellä on sosiaalisen median eri kanavissa yhteensä noin 40 000, ja kuvat ovat keränneet laajalti kehuja. Luostariselle myönnettiin viime vuonna Sotaveteraaniliiton ansiomitali sosiaalisen median mahdollisuuksien hyödyntämisestä perinnetyössä.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Mustavalkokuvien värittämisen Luostarinen aloitti vuonna 2017. Hän näki somessa väritetyn kuvan toisesta maailmansodasta ja vaikuttui näkemästään. Tästä heräsi ajatus kokeilla itsekin, miten värittäminen onnistuu.
– Ensimmäisenä työnä aloin värittää kuvaa Viipurin linnasta 1930-luvulta. Olin silloin lopputulokseen ihan tyytyväinen, mutta jälkikäteen kun katsoo, ei se erikoinen ollut. Ensimmäiseksi työksi kuitenkin ihan ok, Luostarinen kertoo.
– Sen jälkeen olen kuva kerrallaan tehnyt näitä. Taidot kehittyvät koko ajan ja tulee parempaa jälkeä.
Luostarinen kertoo pitävänsä siitä, että värittäessä kuvien yksityiskohdat tulevat paremmin esille. Saattaa löytää jotain, mitä mustavalkokuvasta ei huomannut, asioita tai esineitä.
Iso osa työtä on oikeiden värien selvittäminen. Univormujen värit alkavat olla tuttuja lukuisien työtuntien jälkeen, mutta usein kuvissa on elementtejä, joiden värejä Luostarinen selvittää eri tavoin. Museot, sotakirjallisuus ja historiaan perehtyneet ihmiset ovat hyviä apuja. Myös, jos kuvassa esiintyvä rakennus on vielä olemassa, sen voi etsiä netin karttapalveluista kuten Google Mapsista.
– Pyrin mahdollisimman realistiseen kuvaan ja siihen, että olisi mahdollisimman tarkat värit. Potrettikuvat ovat helpompia kuin esimerkiksi maisemia ja rakennuksia sisältävät kuvat, vaikka onkin mukava selvittää vanhojen kahvipurkkien värejä ja muuta.
Somessa kuvien julkaisun yhteydessä Luostarisella on tapana kertoa myös tarinoita kuvien takaa, esimerkiksi niissä esiintyvistä henkilöistä. Tarinoita selvittäessä hän löytää uusia juttuja, joista ei ole ennen kuullutkaan, mikä on yksi työn hienouksista.
Oma työnsä on myös siinä, että hän kirjoittaa kuvatekstit suomen lisäksi englanniksi.
– Nykyään pyrin yhteen kuvaan per viikko. Kuvasta riippuen värittäminen voi viedä keskimäärin kuutisen tuntia, taustatutkimuksen ja kuvatekstin laatimisen lisäksi.
Luostarinen kertoo käyttävänsä työssään kuvankäsittelyohjelmia kuten Gimp sekä Adoben Photoshop ja Lightroom. Ennen värittämistä hän muun muassa korjaa SA-kuvissa mahdollisesti olevia naarmuja tai halkeamia. Valotusta voi myös säätää tummemmaksi tai vaaleammaksi.
Somessa julkaistujen kuvien lisäksi Luostarinen on tehnyt myös tilaustöitä yksityishenkilöille ja värittänyt kuvia kirjoihin ja lehtiin. Kuvien värittäminen Ilkka Enkenbergin Talvisota väreissä -kirjaan on yksi hänen merkittävistä töistään.
– Olen miettinyt omaakin kirjaa joskus, jos kokoaisi parhaita kuvia kansien väliin, Luostarinen sanoo.
Viime vuosina mustavalkoisten kuvien värittäminen on näkynyt myös valkokankaalla.
Uusiseelantilaisen Peter Jacksonin ohjaama They Shall Not Grow Old (2018) kuvaa vaikuttavalla tavalla ensimmäistä maailmansotaa. Kun mustavalkoinen noin sata vuotta vanha videomateriaali sai värit ja kuvan nopeuskin muokattiin nykyaikaiseen muotoon, näyttäytyy suuri sota aivan erilaisena kuin ilman värejä. Varsinkin, kun siihen on lisätty ääntäkin.
Mustavalkoisia valokuvia on Luostarisen tekemän käsityön lisäksi mahdollista värittää myös algoritmien avulla. Yksi esimerkki tästä on Twitteristä löytyvä Väri-Signe, joka julkaisee algoritmin värittämiä Signe Branderin valokuvia Helsingin kaupunginmuseon ja Museoviraston kokoelmista.
Brander kuvasi viime vuosisadan alussa Helsinkiä. Algoritmin värittämänä kuvien värit eivät aina ole täysin realistisia, mutta esittelevät kaupunkia mielenkiintoisella tavalla.
