• Puolustusvoimat

Varusmiehet ja varusteet testissä Pohjois-Ruotsissa

Suomalaiset ovat testanneet muun muassa taktiikan toimivuutta, kun tiestöä on vähän ja lunta paljon. Ruotsalainen sotilas menehtyi harjoituksessa maanantaina.

Puolustusvoimat

Suomesta osallistuu Ruotsin Norrbottenin suurharjoitukseen 1 500 sotilasta ja 500 ajoneuvoa. Ruotsin puolustusvoimat tiedotti maanantaina yhden ruotsalaissotilaan menehtyneen harjoituksessa tapahtuneessa onnettomuudessa. Kuva ei liity onnettomuuteen.

”Vain harjoittelemalla voi kehittyä.” Näin toteaa
everstiluutnantti Ville Valkeinen
Ruotsissa järjestetystä Northern Wind 2019 -harjoituksesta, johon osallistuu
parhaillaan Suomesta 1 500 henkilöä ja 500 ajoneuvoa. Suuri osa Suomen
maavoimien taisteluosaston joukoista on aloittanut varusmiespalveluksensa vasta
tammikuussa 2019, joten 10 000 henkilön vahvuinen Ruotsin maavoimien
pääharjoitus on heille kova testi.

– Kansallinen koulutusjärjestelmä on kyennyt keskittymään
oleelliseen, mutta joukkojen suorituskyky on ihan uudella tasolla
touko-kesäkuun vaihteessa ja joukot ovat valmiita vasta siirtyessään reserviin.
Harjoittelun ja muita joukoilta oppimisen lisäksi voimme tässä harjoituksessa
näyttää kansainvälisille kumppaneille ja myös ulospäin Maavoimien joukkojen
suorituskykyä ja osaamista, Valkeinen sanoo Maavoimien nettisivuilla.

Suomen joukot ovat pääosin Panssariprikaatista,
Jääkäriprikaatista sekä Kainuun ja Porin prikaateista. Suomalaisten
pääkalustona ovat Leopard-taistelupanssarivaunut, BMP 2M
-rynnäkköpanssarivaunut, MTLB-kuljetuspanssarivaunut,
PASI-kuljetuspanssariajoneuvot sekä telakuorma-autot. Kalustosta
panssarivaunuja on noin 100 ja muita ajoneuvoja 400.

 

Hulkko: ”Kotimaassa
harvoin tällaiseen mahdollisuutta”

Suomalaisten ja ruotsalaisten lisäksi harjoitukseen
osallistuu joukkoja Norjasta, Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Suomen
maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Petri
Hulkko
toteaa, ettei suomalaisilla ole koskaan ennen ollut tällaista
harjoitusvastustajaa: kokonaista norjalaista prikaatia vahvistettuna
amerikkalaisilla ja brittiläisillä joukoilla.

Suurin osa suomalaisista on valmiusyksiköiden sotilaita.

– Kun
tähän harjoitukseen osallistuu usean eri maan joukkoja, molemmille puolille
muodostetaan riittävän suorituskykyinen vastustaja. Tällöin myös
koulutustavoitteet voidaan nostaa riittävän korkealle, mikä lienee harjoituksen
merkittävin hyöty. Kotimaassa vastaavan harjoituksen järjestämiseen on
äärimmäisen harvoin mahdollisuutta, Hulkko sanoo Maavoimien sivuilla.

Suomalaisten varusteita on päästy testaamaan harjoituksessa
Pohjois-Ruotsin Norrbottenin lumisissa olosuhteissa.

– Testaamme koko ajan niin yksittäisen sotilaan kuin suuren
joukonkin varustusta eli sitä, miten ne toimivat vaativissa olosuhteissa.
Vedämme tämän jälkeen johtopäätöksiä tuleviin hankkeisiin ja hankintoihin.
Testaamme myös, miten taktiikkaamme toimii, kun tiestöä on vähän ja lunta
paljon – erityisesti eri lailla varustettujen joukkojen taktiikkaa.

 

Ruotsalaissotilas
menehtyi onnettomuudessa

Ruotsin puolustusvoimat kertoi maanantaina harjoituksessa
tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa yksi ruotsalaissotilas menehtyi.
Tiedotteen mukaan hän jäi CV90-panssarivaunun alle.

Muita henkilövahinkoja ei tullut tapaturman yhteydessä, jonka
kaikki osalliset olivat ruotsalaisia.

Harjoitus alkoi 18. maaliskuuta ja päättyy keskiviikkona 27.
maaliskuuta.