Tervehdys tulee majuri (evp.) Olli Vuoriolta jämäkästi, kun hän saapuu Ikämiessuojeluskunnan Säätiön perinnetilaisuuteen Katajanokan Kasinolle 4. lokakuuta. 104-vuotiaan sotaveteraanin elämä kuuluu olevan aktiivista, mistä kertovat pelkästään nykyisessä majapaikassa luetut 45 kirjaa ja valokuvausharrastukseen liittyvä, parhaillaan tekeillä oleva, 110. Ifolor-kuvakirja. Aika näyttää, päätyykö siihen myös hänen perinnetilaisuudessa ottamiaan kuvia.
Tervetulotoivotusten jälkeen kunniavieras vaihtaa kuulumisia säätiön hallituksen jäsenen, elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) kanssa. Tapaaminen on ministerille erityinen, koska hänellä on vahva sukulaisside Ikämiessuojeluskuntaan. Isoisänsä isoisä Walter Rydman oli aikanaan perustamassa ja johtamassa Helsingin piirin suurimmaksi kasvanutta Ikämiessuojeluskuntaa, johon kuului yli 600 miestä. Wille Rydmanin isoisän isä Niilo Rydman puolestaan toimi sodan jälkeen perustetun Ikämiesten säätiön sihteerinä vuosina 1944–2000.
Säätiö elää ajassaan
Keskusteltavaa säätiön vaiheista riittää. Ikämiesten Säätiö perustetiin 1944 ja sen juuret ovat vuonna 1940 perustetussa rahastossa, jonka tarkoitus oli auttaa avun tarpeessa olevia Ikämiessuojeluskuntaan kuuluneita ja heidän omaisiaan. Säätiö otti vuonna 2005 alkuperänsä avoimesti kertovan nimen Ikämiessuojeluskunnan Säätiö. Tukitoiminta on muuttunut vuosien saatossa paljon.
Viime vuosina säätiön tuki on painottunut vapaaehtoisen maanpuolustuksen tukemiseen, viimeisimpinä vuosina erityisesti kyberturvallisuuskoulutuksen tukemiseen Everyday-kyberpelin muodossa. Lisäksi säätiö tukee avustuksin vammautuneiden kriisinhallintaveteraanien kuntoutusta ja vielä jäljellä olevia sotasokeita ja heidän leskiään.
Marsalkan katse piirtyi mieleen ja kuviin
Vieraiden keskustelu sivuaa ”Ikämiesten” vaiheiden lisäksi monia muitakin maanpuolustuksellisia aiheita. Sotavuosien tapahtumien kohdalla ilmeet keskittyvät toden teolla Vuorion alkaessa kertoa 26. kadettikurssin nimitystilaisuudesta Presidentinlinnassa vuonna 1943, jossa marsalkka Mannerheim kätteli jokaisen kadettikurssin suorittaneen.
– Näen Marskin kuvan tänä päivänä silmissäni. Se oli niin antoisa hetki, Vuorio muistelee nimitystilaisuuttaan muiden kuunnellessa hiljaa.
Jo tuolloin valokuvausta harrastanut Vuorio ei sattuneesta syystä kuvannut Presidentinlinnassa, mutta kertoo saaneensa haltuunsa harvinaisia valokuvia tilaisuudesta kameran kanssa paikalla olleen pikkuserkkunsa kautta.
Valvontakomission paineessa
Paljon kokeneella Vuoriolla on kokemusta myös vaiheesta sodan ja rauhan välissä. Vaikka aseet Neuvostoliiton-vastaisella rintamalla vaikenivat syyskuussa 1944, tilanne pysyi jännitteisenä. Marraskuussa 1944 Vuorio sai siirron Päämajan viestiosastoon Mikkeliin, jossa Simo Laurila antoi kahden viikon mittaisen perehdytyksen tuleviin toimistoupseeriin tehtäviin. Viestiosaston tehtävät jatkuivat perehdytysvaiheen jälkeen Helsingissä Laivanvarustajankadulla, jossa odotti yhteistyö Suomessa aloittaneen valvontakomission kanssa ja Vuorion tehtävänä oli laatia yhteenvetoja komissiolle eri joukkojen viestivälineilmoituksista.
– Työ oli tarkkaa, koska seuraavan ilmoituksen oli aina sovittava yhteen edellisen kanssa.
Vuorio työskenteli ilmoitusten parissa noin vuoden verran. Asekätkentä oli tuolloin käynnissä ja nopeaa reagointia vaatineita tilanteita syntyi.
Pitkä ikä tuo karismaa
Lounaan sekä virkeän keskustelun myötä perinnetilaisuudelle varattu kaksituntinen on nopeasti ohitse ja kotimatkan aika koittaa. Jokainen Olli Vuorion tavannut alkaa tilaisuuden päätyttyä epäilemättä odottaa seuraavaa tapaamista. Vaikka puhuttaisiin tutuistakin aiheista, ei niiden muisto himmene hänen seurassaan, päinvastoin.
Video Olli Vuorion vierailusta Ikämiessuojeluskunnan Säätiön perinnetilaisuudessa:
Olli Vuorion omaeläkerrallinen artikkeli (Kylkirauta 4/2018)
