Suomi on pitkään ollut epäsuoran tulen eurooppalainen suurvalta. Jo toisen maailmansodan Tali-Ihantalan taistelussa kehittyneet laskentamenetelmät mahdollistivat pattereiden tulen keskittämisen kriittisiin maaleihin.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tykistöämme ei ajettu alas kuten monissa muissa Euroopan maissa. Kalusto on kuitenkin historiasyistä varsin kirjavaa ja se on perustunut suurimmalta osalta hinattaviin tykkeihin.
Suomen ETYJ:lle tekemän ilmoituksen mukaan meillä oli vuonna 2016 yhteensä 1 566 epäsuoran tulen asetta. Niistä 698 oli 120 mm kranaatinheittimiä. Tykeistä eniten oli varastoissa neuvostovalmisteisen kevyen 122 mm D30-haupitsin (122 H 63) eri versioita (471 kappaletta).
Nykyaikaisella taistelukentällä ampuva patteri voidaan helposti paikantaa vihollisen lentoratatutkilla. Näin siihen kyetään nopeasti kohdistamaan vastaisku. Perinteisten hinattavien tykkien asemanvaihto on hidasta, ja siten ne jäävät helposti tulen alle.
Ajoneuvoalustainen ase sen sijaan mahdollistaa nopeat siirtymät tuliasemaan ja pois sieltä. Toiminta tunnetaan maailmalla nimellä Shoot and Scoot. Tällaiset tykit soveltuvat hyvin myös Puolustusvoimien uuteen liikkuvaan taistelutapaan.
Lisäksi on varmaa, että tykistön merkitys taistelukentällä ei ole kadonnut mihinkään. Tätä osoittavat esimerkiksi kokemukset Itä-Ukrainasta, jossa suurin osa tappioista on aiheutunut nimenomaan epäsuorasta tulesta.
Suomen telatykit Neuvostoliitosta
Ajoneuvoalustalle asennetut tykit ovat luonnollisesti teknisesti monimutkaisempia ja siten kalliimpia kuin hinattavat. Niiden pääkäyttäjiä kylmän sodan aikana olivatkin lähinnä suurvallat.
Suomi siirtyi telatykkien aikaan vuonna 1991. Tuolloin ostettiin hajoamassa olevasta Neuvostoliitosta 2S5 Giasint (Hyasintti) -telakanuunoita, jotka saivat Suomessa tunnuksen 152 TelaK 91. Niissä ase oli avoasennuksessa, eikä vaunu tarjonnut miehistölle suojaa tulitoiminnan aikana.
Entisestä Itä-Saksasta ostettiin vuosina 1992 ja 1994 niin ikään neuvostoliittolaisia 2S1 Gvozdika (Neilikka) -panssarihaupitseja (meillä 122 PsH 74). ETYJ-ilmoituksen perusteella niitä oli Suomessa vuonna 2016 72 kappaletta.
Panssarihaupitsissa miehistö on suojassa vaunun sisällä ammunnan aikana. Vaunut ovat osoittautuneet tehokkaiksi ja käyttökelpoisiksi. Neuvostokalusto on kuitenkin jo iäkästä ja modernimmalle aseelle on jo ollut tarvetta.
Runsaasti tarjontaa
Puolustusvoimat käynnisti vuonna 2015 tietopyynnöillä hankkeen uuden itsenäisesti liikkuvan tykistöjärjestelmän hankkimiseksi. Tarkoituksena oli selvittää, mitä markkinoilla on tarjolla.
Rajoitukseksi ei asetettu esimerkiksi vaatimusta tela- tai pyöräalustasta. Selvitys tehtiin kokonaisuutta katsoen. Maailmalta mahdollisia tykkijärjestelmiä löytyi runsaasti. Alan teollisuudelta vastauksia Puolustusvoimien tietopyyntöön saatiin toistakymmentä.
Tela-alustaisisista mukana olivat esimerkiksi saksalainen Panzerhaubitze 2000 ja amerikkalainen M109. Pyörillä liikuvista tarkasteltiin muun muassa ruotsalaista Archeria, ranskalaista Nexter Caesaria ja israelilaista Atmos 2000 -järjestelmää.
Kaikkien mainittujen tykkien kaliberi on 155 mm. Tähän päädyttiin, koska haluttiin varmistaa yhteensopivus nykyisten Tampella 155 K 83 -kanuunoiden ampumatarvikkeiden kanssa.
Valituksi tuli eteläkorealainen Samsung Techwin (nykyisin Hanwha Techwin) K9 Thunder. Sillä ammuttiin syksyllä 2016 Suomessa, ja ase osoittautui toimivaksi kaikilla osa-alueilla myös vaativissa talvisissa olosuhteissa. Yksi ratkaiseva tekijä oli se, että K9 oli Etelä-Koreassa alunperinkin suunniteltu varusmiesten käytettäväksi.
Suomeen ostetaan Etelä-Koreasta 48 käytettyä panssarihaupitsia. Niillä on ajettu keskimäärin 3 000–4 000 kilometriä. Tela-alustan kestävyys on kymmeniä tuhansia kilometrejä.
Tykkien putkien käyttöiästä on jäljellä 90 prosenttia. Järjestelmän arvioidaankin olevan Puolustusvoimissa käytössä ainakin vuoteen 2050 asti.
Vaikka K9 tykkinsä putken pituuden perusteella voitaisiin luokitella kanuunaksi, ase nousee niin suurille korotuskulmille, että sitä kutsutaan panssarihaupitsiksi.
K9 yleisön nähtävänä
Ensimmäinen K9-vaunu esiteltiin syksyllä 2016 Rovajärvellä Maavoimien vaikuttamisharjoituksessa vielä korealaisessa maalauskaaviossa. Sittemmin se on kuluneena kesänä nähty suuren yleisön edessä Suomi-väreihin maalattuna muun muassa Puolustusvoimien lippujuhlan paraatissa Helsingissä ja Panssariprikaatin 75-vuotisjuhlissa Parolassa.
Maalauksen lisäksi meillä K9-vaunuihin asennetaan suomalaisen johtamisjärjestelmän edellyttämät laitteet. Lisää K9-vaunuja saadaan Suomeen syksyllä 2017. Panssarihaupitseja tuodaan maahan muutama kerrallaan. Varusmieskoulutukseen järjestelmä pääsee vuonna 2019 ja operatiivinen kyky saavutetaan 2020.
Vaunu on aluperin suunniteltu toimimaan viiden hengen miehistöllä: johtaja, ajaja, ampuja ja kaksi lataajaa. Automatiikka siirtää kranaatin putkeen ja lataaja työntää kartussipanoksen sen taakse.
Suomessa K9-tykkiä harkitaan käytettäväksi neljän hengen miehityksellä, jolloin yksi lataajan paikka olisi vapaana kouluttajalle.
Moderni järjestelmä
K9 Thunderin kehitystyö käynnistyi Etelä-Koreassa 1980-luvulla. Koekäyttöön se pääsi vuonna 1996 ja käyttöönotto tapahtui vuonna 1999. Kyseessä on siten varsin moderni järjestelmä.
Vaunuja on käytössä yli 1 000. Tyypin arvioidaan olevan tuotannossa ainakin vuoteen 2025. Käyttäjiä ovat valmistusmaan ohella Intia, Puola ja Turkki.
K9 kykenee ottamaan liikkeestä vastaan maalitietoa Puolustusvoimien johtamisjärjestelmistä. Omaa sijaintiaan se päivittää muun muassa GPS-satelliittipaikannustiedon pohjalta. Kun K9 pysähtyy tuliasemaan, se on valmis ampumaan vain 30 sekunnin kuluttua.
Tuo aika kuluu lähinnä tykin putken irrottamiseen etuosassa olevasta automatiikalla toimivasta kuljetustuesta ja aseen suuntaamisesta maaliin. Teloilla liikkuva 47 tonnia painava K9 ei tarvitse ampuessaan pyöräalustaisten tykkien tavoin hydraulisesti alaslaskettavia maatukia.
MRSI-tuli-iskussa (Multiple Rounds Simultaneous Impact) K9 voi ampua nopeassa tahdissa kolme kranaattia eri korotuksilla ja panoksilla siten, että ne iskevät maaliin samanaikaisesti.
Jos uhka-arvio on korkea, ammunta kestää tyypillisesti vain 30 sekuntia ja K9 on jälleen liikkeessä 30 sekunnin ajovalmistelujen jälkeen. Siten Shoot and Scoot -iskuun menee kokonaisuudessaan minimissään vain 90 sekuntia.
K9:n panssarointi kestää keveiden konetuliaseiden ja sirpaleiden vaikutusta. Lisäksi ylipaineistettu vaunu tarjoaa suojaa kemiallisilta aseilta ja ydinlaskeumalta. Apuaseena on 12,7 mm konekivääri.
Etelä-Koreassa on käytössä K9-kaluston rinnalla K10-latausvaunu. Se kykenee syöttämään kanuunahaupitsille lisää ampumatarvikkeita vaunut yhdistävää liukuhihnaa pitkin niin, että kummankin miehistöt ovat panssaroinnin suojassa. Mukaan mahtuu 104 kranaattia.
Meillä on toistaiseksi päädytty ratkaisuun, jossa K9 saa A-tarviketäydennyksensä maastokuorma-autoista. Nopeus ei juuri kärsi, mutta suoja luonnollisesti ei ole vastaava. Suomella on kuitenkin optio hankkia myös K10-vaunuja.
Hanwha Techwin K9 Thunder / Moukari
Pääase 155 mm / 52 kaliperin haupitsi
Miehistö 4/5
Kantama 40+ km
Toimintasäde 480 km
Huippunopeus 67 km/h
Paino 47 000 kg
Pituus 12 m
Leveys 3,4 m
Korkeus 2,73 m
Moottori 8-sylinteriä, 1000 hv
Teho/paino 21 hv/t
Jousitus hydropneumaattinen
Artikkeli on julkaistu myös Reserviläisen numerossa 5/2017.
