• Kalusto

Puolalainen valvontalentokone osallistuu Suomen merialueiden valvontaan

Let L-410 -valvontalentokone valvoo Pohjoista Itämerta sekä Suomen merialueita lokakuun loppuun asti.

Rajavartiolaitos

Let L-410 -valvontalentokone lentää myös Suomen ilmatilassa syksyn aikana.

Puolan rajavartiopalvelun valvontalentokone osallistuu lokakuun loppuun asti Pohjoisen Itämeren sekä Suomen merialueiden valvontaan. Let L-410 -valvontalentokoneen lennoista osa tapahtuu Suomen ilmatilassa. Kaikki lennot koordinoidaan Suomen viranomaisten kanssa, Rajavartiolaitos tiedottaa.

Eurooppalainen raja- ja merivartiosto Frontex koordinoi EU:n jäsenvaltioiden yhteistyötä ja tukee tilannekuvan jakamista.

Viime viikolla Ruotsin kerrottiin tukevan Suomea alueellisen koskemattomuuden valvonnassa ja turvaamisessa Gripen-hävittäjien ja laivaston aluksien avulla.

Keskiviikkona Rajavartiolaitosta työllisti mahdollinen alueloukkaus Suomenlahdella. Rajavartiolaitos kertoi Pellingin saariston kivikosta löytyneen miehittämätön ilma-alus, jonka siviili oli havainnut. Vaaraa aluksesta ei aiheutunut sivullisille. Asian selvittäminen on kesken.