• Uutiset

”Keskustellaan turhan paljon asian vierestä”

MPK:n eläkkeelle jäävä toiminnanjohtaja Pekka Tuunanen kaipaa reserviläiskentältä yhtenäisyyttä ja puolustusvoimilta vetoapua viestintään.

Tuomas Kaarkoski

Pekka Tuunasen mukaan valtionavustuksien leikkaaminen oli MPK:lle haastava paikka, mutta organisaatio selvisi siitä kunnialla.

Kamman piikit ovat vertauskuvallisesti vähissä.
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnanjohtaja Pekka Tuunanen jää vuoden lopussa eläkkeelle. Aiemmin muun muassa
ilmavoimien esikuntapäällikkönä ja MPK:n ilmapuolustuspiirin päällikkönä
toiminut Tuunanen myöntää vuonna 2009 alkaneen pestinsä olleen kaksijakoinen.

–Ne asiat mitä tavoittelin tulivat suurin piirtein myös
tehdyiksi. Uskoin tämän työn olevan pitkälti esikuntatyömäistä pohjien
rakentamista ja linjojen antamista ja sitä tämä oli ehkä vielä enemmän kuin
osasin kuvitellakaan.

Tuunasen aikana MPK:ssa tehtiin organisaatiouudistus, joka
hänen mukaansa toteutettiin resurssikriittisesti. Kriittinen tulokulma
osoittautui yllättävän hyödylliseksi, kun nykyisen hallituksen aloittaessa
valtionavustuksia supistettiin merkittävästi. 18 prosentin liipaisu alaspäin ei
ollut helppo paikka MPK:lle.

– Organisaatiouudistus tehtiin niin sanotusti kreivin
aikaan. Se loi pohjan selviämiselle. Toki me olemme sittemmin saaneet
eduskunnan erillispäätöksellä noin puolet menetetyistä rahoista takaisin, mutta
silti valtionavustus on ollut sen kymmenisen prosenttia vähemmän.

 

Haasteita riittää

Tuunanen toteaa hymyillen, että hänen seuraajalleen Pertti Laatikaiselle jää vielä paljon
tehtävää. Tuunasen mukaan yksi selkeä haaste on saada vapaaehtoisen koulutuksen
roolia selkeämmäksi.

– Eli kertoa mitä tehdään ja miten se markkinoidaan paremmin
vapaaehtoisina koulutukseen tuleville reserviläisille. Se on iso haaste, että
saamme puolustusvoimien tilaaman koulutuksen ihan oikeasti palvelemaan aitoja
joukkoja.

Toinen MPK:n haaste Tuunasen mukaan sijaitsee pienemmissä
maakunnissa.

– Pääsääntöisesti paikallispataljoonien koulutustarpeet ovat
suhteellisen samanlaiset kaikissa maakunnissa, mutta meidän koulutuskyky ei ole
samanlainen jokaisessa maakunnassa. Sekä puolustusvoimilta että meiltä saatava
kouluttajakoulutus kaipaa määrällistäkin kasvattamista, mutta myös
kohdentamista. Yleisen koulutuksen tueksi pitäisi löytää nykyistä enemmän
aselajikoulutusta.

 

Mistä näkyvyyttä?

Väistyvä toiminnanjohtaja heittää markkinoinnin suhteen
haasteen puolustusvoimille.

– Olen odottanut, että puolustusvoimat tekisi näyttävän
ulostulon, jossa he kertoisivat reservin koulutuksen tilanteesta. Jos he
pitäisivät tiedotustilaisuuden, asia leviäisi alan ammattilehdistön ja sitä
lukevienkin ulkopuolelle. Meidän pitäisi saada tieto menemään sille
yksittäiselle reserviläisellekin asti, että tämmöistä ja tämmöistä koulutusta
on tarjolla.

Reserviläiskentän suhteen Tuunanen kaipaa nykyistä yhtenäisempää
rintamaa.

– Keskustellaan turhan paljon asian vierestä, eikä itse
asiasta. Juupas ja eipäs –väittelyihin on turha lähteä.

Tuunanen nostaa esimerkiksi Ylen MOT-ohjelmassa esiin nostetun idean kodinturvajoukoista, jossa
olisi 100 000 suomalaista.

– Maakuntakomppanioihin on löytynyt karkeasti arvioiden viitisen
tuhatta vapaaehtoista ja meidän omissa koulutuksissa olevat kun lasketaan tähän
mukaan, tekee se noin 15–20 000 ihmistä. Ei tuollaista sadan tuhannen hengen
vapaaehtoisjoukkoa ole olemassa missään tällä hetkellä. Eihän meillä sitä
paitsi ole mitään näyttöä, että esimerkiksi nämä kodinturvajoukot olisivat
parempi vaihtoehto kuin puolustusvoimien perusrakenteet.
Puolustusvoimauudistuksessa tämäkin asia jollain tasolla selvitettiin ja
päädyttiin tähän ratkaisuun, Tuunanen nostaa esimerkin rönsyilevästä
keskustelukulttuurista.

Tuunasen mukaan hyväkuntoisen ja ammattitaitoisen
reserviläisen ei kannata murehtia sijoituspaikan menettämisestä, vaikka sodan
ajan reservin suuruus tippuukin vuodesta alusta 230 000 reserviläiseen.

– Mainitsemani 20 000 vapaaehtoista on vajaa kymmenisen
prosenttia koko reservistä. Ei heitä ole vaikea sijoittaa, jos muut kriteerit
eli kunto ja ammattitaito ovat kohdillaan.

Tekemistä riittää

Tikkakoskelle eläkepäiviään viettämään asettuva Tuunanen on
jo ehtinyt kertaalleen jäädä eläkkeelle, joten täysin tuntemattomalle maaperälle
hän ei joudu hyppäämään. Paperinpyörittely erilaisissa järjestöissä ja
yhdistyksissä ei Tuunasta houkuta, mutta tekeminen tuskin tulee loppumaan sukututkimuksen
ja nikkaroinnista kiinnostuneelle keskisuomalaiselle.

Ja jos harrastusten parissa uhkaa tekeminen loppua, on
Tuunasella ainakin yksi iso rasti edessään.

– Naapureille olen viiden edellisen talven lumityöt
pystyssä, toiminnanjohtajan pestin takia Helsingin ja Keski-Suomen väliä
ahkerasti autolla sahannut Tuunanen naurahtaa.