• Uutiset

Kevyt sinko 55 S 55 kesti palveluksessa 46 vuotta – oli aikanaan alansa kärkituotteita

Kevyt sinko 55 S 55 olisi voinut olla vientimenestys, mikäli markkinat olisivat olleet raumalaisille avoimina.

Puolustusvoimat / Lönnströmin museo

Taistelija asemassa aikansa huipputuotteen, kotimaisen kevyen singon kanssa. Ammuttaessa oli varauduttuva aseen takaa tulevaan potentiaalisesti tappavaan lieskaan.

Ase ja vasta-ase -kierre on tuttu historiasta. Monesti on kyse panssaroinnin kasvattamisesta ja sen seurauksena sitä yhä tehokkaammin läpäisevien aseiden kehittämisestä. Taistelulaivat ja panssarivaunut ovat tästä malliesimerkkejä.

Toisessa maailmansodassa panssarintorjunta koki mullistuksen. Uusien raskaampien vaunujen tuhoamiseen tarvittiin yhä järeämpää kalustoa. Suomessakin käytössä ollut saksalainen 75 mm PaK 40 -panssarintorjuntatykki oli esimerkki tästä (meillä 75 PstK/40). Läpäisykyky riitti käytännössä kaikkiin kohteisiin. Mutta ase oli jo niin painava, että sen liikuttelu taistelukentällä oli nopeissa tilanteissa hankalaa.

Ratkaisuksi löytyi suunnattuun räjähdevaikutukseen perustuva ontelopanos. Siinä esimerkiksi kuparista muotoillun kartion takana on räjähde, joka lähettää sulan metallin tiiviinä pistemäisenä suihkuna (ns. porkkana) kohti panssarilevyä.

Periaate kehitettiin jo 1800-luvulla, mutta aseena sitä hyödynnettiin vasta 1930-luvulla. Saksalaisten maahanlaskujoukkojen hyökkäyksessä Eben Emaelin linnoitukseen Belgiassa ontelovaikutteisia räjähteitä hyödynnettiin järeiden asetornien tuhoamisessa.

Panssarintorjunta mullistui, kun ontelopanos tuotiin käyttöön yhden taistelijan käsiteltävänä aseena. Suomessa Panssarinyrkkinä tunnettu saksalainen Pazerfaust painoi vain viitisen kiloa, mutta sillä pystyi tuhoamaan käytännössä kaikki aikansa vaunutyypit. Kertakäyttöisen ja rekyylittömän aseen ongelmana oli lyhyt kantama, joka edellytti taitavaa käyttäjää. 

Puolustusvoimien koulutustaulussa kevyen singon panssarintorjuntakranaatti. Taistelukärjen räjähde keltaisena, sen etupuolella kuparinen panssarin läpäisevän metallisuihkun muodostava kartio. Erikseen kiinnitettävä ajopanos oikealla. Ohjaussiivekkeiden side avattiin asetta ladattaessa. Kuva Tero Tuominen

Sotien jälkeen Suomessa herättiin kehittämään omaa panssarintorjunta-asetta, vaikka varastoissa oli vielä yli 20 000 Panssarinyrkkiä sekä uudelleen ladattavia järempiä Panssarikauhuja. Ne kuitenkin vanhenivat käsiin.

Puolustusvoimissa aloitettiin 1950-luvun alussa uuden kotimaisen pst-aseen suunnittelu. Lopputuloksena oli kevyt sinko 55 S 55. Se oli valmistuessaan alan kärkituotteita maailmassa.

Sen järeämpi kumppani oli raskas sinko eli 95 S 58-61, tutummin Musti. Tosin useat kevyen singon käyttäjät olivat sitä mieltä, että on vain raskas sinko ja helvetin raskas sinko. Jokainen, joka tetsatessa maihin lyödessään on saanut 55 S 55:n putken takaraivoonsa, ymmärtää, mistä on kyse.

Molemmat edellä mainitut suomalaisvalmisteiset singot ovat periaatteeltaan rekyylittömiä tykkejä. Putki on raskas, koska sen pitää ottaa vastaan laukauksen ruutipanoksen paine. Rekyylittömyys saadaan aikaan teknisillä ratkaisuilla (seula ja suppilo) nostamalla palokaasujen nopeutta ja samalla laskemalla niiden painetta.

Nykyiset kertasingot kuten 112 RSKES Apilas ja 66 KES 88 voidaan nimestään huolimatta määritellä olalta laukaistaviksi raketinheittimiksi eli ne eivät tarkasti ottaen ole sinkoja. Siksi niiden rungot voivat olla kevyttä kertakäyttöistä materiaalia.

Nykyinen jalkaväen panssarintorjunnan kärkiase Saab NLAW puolestaan voitaisiin luokitella ohjukseksi. Olkoonkin, että se laukaistaan kertakäyttöisestä putkesta olkapäältä.

Nykyinen panssarintorjunnan perustyökalu on Saab NLAW. Tässä taisteluparin harjoitusammunnan jälkeen hylkäämiä laukaisuputkia. Kuva Tero Tuominen

Kevyen singon tähtäinkaukoputken näkymä. Merkinnät mahdollistivat karkean etäisyyden määrittelemisen vaunumaaliin. Kuva Wikipedia

Kapteeni Rafael Lönnström oli keksijäluonne, joka vuonna 1929 perusti Helsinkiin Sytytin oy:n valmistamaan nimensä mukaisia tuotteita. Toiminnan laajetessa ja sodan uhatessa Raumalle perustettiin Ammus oy. Sijainnin katsottiin tuovan turvaa Neuvostoliiton pommituksilta.

Sotien aikana Ammus-Sytyttimeksi myöhemmin yhdistetty yrityskonserni tuotti sytyttimiä ja ammuksia niin tykistölle kuin kranaatinheittimille.

Rauhan palattua Puolustusvoimien tilaukset käytännössä loppuivat ja Ammus-Sytytin yritti löytää siviilipuolelta tuotteita työllistääkseen henkilökuntaansa. Menestykseksi osoittautuivat muun muassa karkaistut alumiiniset maitopystöt. Ilmavoimille tehtiin säiliöautoja koneiden tankkaukseen.

1950-luvulla yhtiölle tarjoutui mahdollisuus kehittää Puolustusvoimissa ideoitua uudenlaista panssarintorjunta-asetta, joka sai nimekseen sinko. Perussuunnittelu oli tehty virkatyönä, mutta aseen saaminen rekyylittömäksi ei ollut onnistunut.

Kevyt sinko 55 S 55 ja harjoitusampumatarvikkeita RUK-museossa. Kiiltävä laite on valojuovilla ampumisen mahdollistava sisäpiippu. Kuva Wikipedia / MKFI

Tämä versio kevyen singon prismalla varustetusta 3x suurentavasta tähtäinkaukoputkesta on hollantilaisen Nedinscon valmistama. Kantolaukussa tärkeimmät työkalut. Millog myi näitä lavakaupalla Puolustusvoimat huutokauppojen yhteydessä. Kuva Tero Tuominen

Suomessa oli 1950-luvulla menossa kaksi panssarintorjuntahanketta. Monissa nettilähteissä ne iloisesti sekoittuvat. Raikka oy:n ase perustui vastamassaperiaatteeseen, eikä se koskaan johtanut tuotantoon asti. Silti Raikka mainitaan usein myös 55 S 55 -singosta kertovissa lähteissä.

Ammus-Sytytin jatkoi singon kehitystyötä ja valmisti prototyypit. Keskeinen osa rekyylittömyyttä oli niin sanottu seula, aseen takaosassa oleva rei’itetty kartio. Kaikki asetta käyttäneet muistanevat lataamiseen liittyvän kuittauksen: ”putki puhdas, seula selvä”.

Sinkoa testattiin Ammuksen tehtailla Rauman kaupunkialueella olevassa väestönsuojassa ripustamalla se kahden teräslangan varaan ja laukaisemalla. Näin rekyyli saatiin näkyväksi ja mitattavaksi heilahdukseksi.

Seulan lopullinen rakenne saatiin toimivaksi, kun siinä olevien reikien reunat keksittiin pyöristää.

Kevyestä singosta tuli rekyylitön, mutta sillä oli taipumus nyökätä ammuttaessa. Ammus oy patentoi seulan, mutta Puolustusvoimat halusi patentin itselleen tilauksen ehtona. Sotavarustukseen ase hyväksyttiin maliskuussa 1955.

Raumalla valmistettiin lopulta 10 000 kevyttä sinkoa ja Vammas oy teki 1 000 lisää. Aseella olisi ollut vientipotentiaaliakin, mutta jo tuolloin poliitikot kokivat asekaupan epäilyttäväksi, eikä lupien saaminen olisi ollut mahdollista. Kiinnostusta oli muun muassa Ruotsissa (joka olisi halunnut ostaa yhden aseen!) ja Israelissa.

Kevyt sinko painoi kahdeksan kiloa ja pst-laukaus koteloineen 3,5 kiloa. Asetta pidettiin raskaana sen vielä ollessa tuotannossa. 

Kevyen singon tuotanto oli sijoitettu näihin tiloihin Ammus-Sytyttimen tehdasalueella Rauman Kaivopuistossa. Tässä purettavan rakennuksen paikalla kulkee nykyisin Sinkokatu. Kuva Tero Tuominen

Millog myi Puolustusvoimien huutokaupan yhteydessä 55 S 55 -singon tähtäinkaukoputkia kuormalavakaupalla. Tähtäimen hinta oli viisi euroa. Kuva Tero Tuominen

Kevyen singon käyttöön tarvittiin kaksi taistelijaa: ampuja ja lataaja. Jälkimmäisellä oli selässään kantolaite, jossa kulki neljä ammusta.

Pääampumatarvike oli panssarintorjuntaan tarkoitettu ontelokranaatti. Sirpalelaukauksella oli pidempi kantama. Lisäksi oli harjoituslaukaus.

Kranaatti oli stabiloitu laukaisussa aukeavilla siivekkeillä. Se lensi kaarevalla ballistisella radalla, ja osuminen liikkuvaan maaliin vaikeutui pidemmillä etäisyyksillä. Sytytin oli optimoitu toimimaan myös panssarivaunusta tyypillisesti löytyvissä viistoissa pinnoissa.

Omassa kotelossaan kuljetettava singon prismalla varustettu tähtäinkaukoputki oli ulkomaista valmistetta. Sen uusimmassa versiossa asteikot auttoivat etäisyyden määrittelemistä tyypilliseen vaunumaaliin.

Kevyt sinko palveli vuosikymmeniä. Moni varusmiesikäluokka pääsi ampumaan ainakin valojuovaluoteja harjoituskäyttöön tarkoitetulla 7,62 mm sisäpiipulla (kuten tämänkin kirjoittaja). Onnekkaimmat saivat laukaista betonipäisen harjoituskranaatin täysillä efekteillä.

Lopulta 55 S 55 -sinkojen putkista alkoi 1980-luvulla löytyä mikrohalkeamia, jotka vaaransivat aseen varusmieskäytön. Vaikka palvelusta olisi ehkä voitu jatkaa, yksittäisten sinkojen laukaisumääristä ei ollut pidetty kirjaa. Siten murtumien hallinta ei ollut mahdollista.

Lopulta 55 S 55 -kaluston kohtaloksi koitui poisto palveluksesta vuonna 2001. Suurin osa tuhottiin massamaisesti. Joitain yksilöitä myytiin deaktivoituina keräilytarkoituksiin.

Ruotsin vastaava Carl Gustav -sinko on muodostunut pitkäaikaiseksi vientimenestykseksi, josta edelleen kehitetään uusia versioita ja joka saa uusia ampumatarvikkeita. Peräti 46 vuotta palvellut 55 S 55 olisi voinut olla samanlainen menestys, mikäli vientimarkkinat olisivat olleet raumalaisille avoimina.

Kevyt sinko 55 S 55

Pituus 94 cm

Paino 8 kg

Ammus 2,1 kg

Ampumaetäisyys 300 m

Läpäisy noin 300 mm panssariterästä