Amerikkalais-englantilainen sir Hiram Maxim (1840–1916) esitteli Suomessakin pitkään eri versioina käytössä olleen, lukon liikkeeseen perustuneen konekiväärin vuonna 1884. Ase oli nykyaikaisen konekiväärin esikuva, ja sitä valmistettiin lisenssillä monissa maissa. Eri versioiden ominaisuudet vaihtelivat.
Konekiväärin käyttöajatus ehti muuttua maailmansotien välissä. Ensimmäisessä maailmansodassa konekivääri oli mahtiase torjuttaessa silloin vielä toteutettuja suoria rintamahyökkäyksiä aukean maaston yli. Ensimmäisessä maailmansodassa käyttöön otetun panssarivaunun yksi keskeinen tehtävä oli vaientaa vihollisen vaaralliset kk-pesäkkeet.
Toiseen maailmansotaan mennessä jalkaväkitaktiikka ehti monissa maissa muuttua niin, että jalkaväen massamaisista rintamahyökkäyksistä luovuttiin. Niinpä konekiväärin roolikin muuttui eräänlaiseksi tulitukiaseeksi. Tuntemattomassa sotilaassa tämä turhauttaa kk-komppanian päällikköä kapteeni Kaarnaa, joka kokee joutuneensa urallaan sivuraiteelle.
Maxim-konekivääri
Suomessa käytetyn Maxim m/32–33:n ominaisuuksia:
- Vesijäähdytteinen, vyösyöttöinen sarjatuliase
- Kaliiperi 7,62*53R
- Tulinopeus 600 ls/min (nostettavissa 850:een)
- Teräsvyössä 200 patruunaa
- Aseen pituus 1 180 mm (piippu 721 mm)
- Tehokas kantama 600 m, aluetulta 2 000 metriin
- Varsinaisen konekiväärin paino n. 24 kg
- Jalustan paino n. 30 kg
Lue myös
-
Historia
