Kylmän sodan katsotaan alkaneen pian toisen maailmansodan jälkeen, kun Euroopan läpi laskeutui idän ja lännen välinen rautaesirippu. Aikakausi päättyi Neuvostoliiton romahdukseen 1990-luvun alussa. Yhä suositummaksi noussutta kylmän sodan tutkimusta edistää Museo Militarian ja Tykkimiehet ry:n hanke Kylmän sodan tykkimiehet. Muistitiedon tallentamisen ohella luodaan kokonaiskuva kenttätykistön kehittymisestä nykymuotoiseksi tykistöjärjestelmäksi.
Osana hanketta Museo Militariassa järjestettiin viime syksynä seminaari, jossa asiantuntijat kertoivat kylmän sodan aikaisesta kotimaisesta puolustusteollisuudesta.
Sotien jäljiltä kenttätykistöllä oli runsaasti kunnoltaan ja suorituskyvyltään kirjavaa kalustoa. Aluksi puolustusteollisuus keskittyi modernisoimaan runsaslukuisimpia tykkimalleja, jolloin suorituskykyä parantava vaikutus korostui.
Vammalassa tykkikalustoa kunnosti kaivureistaan ja tiehöylistään tunnettu Vammaskosken tehdas. Internet muistaa kyllä kaivurit, mutta tykeistä se ei puhu mitään.
– Ei toiminta mitenkään salaista ollut, ehkä se vain ei kiinnostanut ketään, toteaa DI, insinöörimajuri evp Esa Muikku.
Muikku johti Vammaksella 1980-luvulla 122 K/31 ja 152 H/37 -kaluston muutostöitä sekä 1990-luvun alussa 150 H/40 -kaluston muutostöiden alkua.
Modernisointi ja muutostyöt ovat yhä yksi puolustusteollisuuden haara. Muutostöillä sodista selvinneen kaluston käyttöikää pystyttiin jatkamaan kymmeniä vuosia. Kaikki 152 H/37 -kaluston 64 yksilöä olivat käyttökunnossa vielä 1980-luvulla ja päätyivät sitten modernisoitaviksi. Haupitseihin 155 H/17 tehtiin vielä 1980-luvun alussa pieniä muutostöitä.
Ensimmäinen uusi kotimainen tykkimalli, kaikkien Tampellan tykkien kantaisä, 122 K/60 rullasi tehtaalta ulos vuonna 1960. Se oli vastaus Puolustusvoimien toiveeseen tehokkaasta yleistykistä, mutta sitä valmistettiin vain 15 kappaletta.
Seminaarissa käsiteltiin myös ampumatarvikkeiden muutos- ja kehitystöitä. Esimerkiksi sytyttimiä kehittämällä voitiin tykeistä tehdä monikäyttöisempiä.
Tyypillistä kylmän sodan puolustusteollisuudelle oli, että tehtiin konkreettisia tuotteita Nokian kumisaappaista Pasi-panssariajoneuvoihin, traktoreita ja peräkärryjäkään unohtamatta. Nykyisin puolustusteollisuus kehittää monenlaisia ohjelmistoja, joiden avulla sotakoneet toimivat, mutta tuotettiinpa kotimaista softaa ennenkin.
– Kylmän sodan aikana kotimaista softaa löytyi esimerkiksi vedenalaisen valvonnan laitteista, kertoo DI Muikku ja jatkaa, että Ilmavoimien käytössä ollut kotimainen datavuo, jolla välitettiin tilannekuvaa hävittäjien välillä, oli ulkomaisia kehittyneempi.
Kylmän sodan aikana edistyneen tekniikan hankintamahdollisuuksia kavensi se, että länsimaat eivät olleet vakuuttuneita Suomen luotettavuudesta, koska sillä oli läheiset suhteet Neuvostoliittoon.
– Olihan se melkoinen yllätys, kun minua ei päästetty Britanniassa reaktiivipanssaria kehittäneeseen tehtaaseen, kertoo insinöörikenraaliluutnantti evp Jukka Juusti.
1980-luvun alkupuolella kehitetty kotimainen sanomalaiteperhe oli merkittävä näyttö silloisesta digiosaamisesta.
– Meillä hoksattiin digitaalisen viestijärjestelmän mahdollisuudet, ja Suomi oli kansainvälisestikin digirintaman kärkipäässä, toteaa Juusti.
Juusti arvelee matalavalvontatutkan (MVT) olleen kylmän sodan kotimaisista elektroniikkahankkeista mittavin. Nokia Elektroniikan kanssa Puolustusvoimat toteutti kenttävalokaapelijärjestelmän sekä ilmatorjunnalle tuliasemapäätteen. Elektroniikkaa ja räjähtävää voimaa yhdistivät Forcit oy:n merimiinajärjestelmät, joihin rakennettiin aluksia tunnistavat laukaisujärjestelmät.
– Verrattaessa nykyajan puolustusteollisuutta kylmän sodan aikaiseen ohjelmistot ja älykkäät järjestelmät ovat varmaankin suurin ero, koska niitä ei kylmän sodan aikana monia ollut, kiteyttää Juusti.
