• Puolustusvoimat

Melojat hädässä, kadetti riensi apuun – esimerkillinen toiminta onnettomuustilanteessa johti sotilasansiomitaliin

Kadetti Jesse Pirttinen ystävineen auttoi läpimärkiä ja kylmettyneitä melojia Käsivarren Lapissa. Olosuhteet niin huonot, ettei helikopteri voinut laskeutua auttamaan.

Raja- ja merivartiokoulu

Sotilasansiomitali luovutettiin Pirttiselle kesken palautetilaisuuden.

Kadetti Jesse Pirttinen osoitti heinäkuussa 2020 Käsivarren Lapissa kyvykkyyttä toimia onnettomuustilanteessa, minkä johdosta puolustusvoimain komentaja myönsi hänelle sotilasansiomitalin. Pirttinen kunnostautui auttamalla kahta melojaa, jotka olivat joutuneet veden varaan ja kylmettyneet. Mitali luovutettiin Pirttiselle tiistaina 3. marraskuuta.  

Pirttinen kertoo Maanpuolustuskorkeakoulun tiedotteessa olleensa ystäviensä kanssa leiriytyneenä Lätäseno-joen varrella ja tavanneensa melojat siellä. Myöhemmin nukkuessaan Pirttinen oli havahtunut joen varrelta kuuluneisiin avunhuutoihin ja lähtenyt selvittämään, mistä oli kyse.

– Löysin nämä kaksi tuttua melojaa joen varrelta ilman varusteita. He olivat läpimärkiä ja kylmissään, eikä toisella heistä ollut edes kenkiä. Huomasin, että hänen jalkansa valuivat verta ja että molemmat vaikuttivat sekavilta ja apaattisilta. Otin tilanteen nopeasti haltuun, vein heidät leiriimme ja herätin ystäväni. Teimme nuotion, valmistimme ruokaa ja puimme heille avaruuspeitteet, Pirttinen sanoo tiedotteessa.

 

Pirttinen kiipesi tunturin laelle ja soitti Norjan hätäkeskukseen, mutta vielä tuli mutkia matkaan

Melojat olivat kaatuneet kanooteillaan koskessa nelisen kilometriä Pirttisen leiristä alajuoksulle. He eivät olleet onnistuneet uimaan rantaan, vaan olivat kelluneet joessa ja ajautuneet rantaan virran mukana.

Menetettyään varusteensa melojat olivat joutuneet kävelemään läpimärkinä pitkin joenvartta kohti Pirttisen ja tämän ystävien leiriä hakien apua.

Leiripaikassa ei ollut matkapuhelinverkkoa ja lähimmälle tielle olisi ollut kävellen 40 kilometriä matkaa.

– Jätin ystäväni huolehtimaan melojista ja lähdin kiipeämään Kalkkoaivi-tunturin laelle soittaakseni hätäkeskukseen. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, että minulla oli edelleen crocsit jalassa. Jouduin kiipeämään noin tunnin verran ylös, ennen kuin puhelimessa oli riittävästi kenttää. Soitin Norjan hätäkeskukseen, ja he lähettivät pelastushelikopterin hakemaan melojia. 

Sääolosuhteet olivat kuitenkin niin huonot, ettei helikopteri pystynyt laskeutumaan.

– Niinpä minut yhdistettiin Suomen hätäkeskukseen, joka lähetti mönkijät hakemaan melojia. Tässä vaiheessa sain luvan poistua tunturilta, ja kiipesin takaisin alas leiriin kertomaan tilanteesta. Noin viiden ja puolen tunnin kuluttua pelastajat saapuivat noutamaan melojia.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kadetti Jesse Pirttinen sai tiistaina sotilasansiomitalin rintaansa. Kuva: Raja- ja merivartiokoulu.

”Pirttinen on täyttänyt rajavartiomiehen käyttäytymisvelvoitteet myös vapaa-aikanaan”

Melojat kertoivat tapahtuneesta Maanpuolustuskorkeakoululle ja kiittelivät Pirttisen ja tämän ystävien toimintaa.

Raja- ja merivartiokoulussa opiskelevan Pirttisen kurssinjohtaja, kapteeni Jussi Asikainen kiittelee myös Pirttisen toimintaa.

– Tällaisia tilanteita sattuu Suomessa aina silloin tällöin, mutta niistä ei välttämättä kuule mitään. On siis hyvä, että tällaiset tapaukset nousevat aika-ajoin esiin ja että ripeästä ja ammattitaitoisesta toiminnasta saa tunnustusta. Pirttinen on osoittanut valmiuksia erilaisten tilanteiden johtamiseen ja hänen toimintansa on ollut esimerkillisellä tavalla linjassa Rajavartiolaitoksen arvojen kanssa. Hän on täyttänyt hienosti rajavartiomiehen käyttäytymisvelvoitteet myös vapaa-aikanaan ja osoittanut ammattitaitoa, luotettavuutta ja yhteistyökykyä, Asikainen sanoo tiedotteessa.

Puolustusvoimain komentaja voi myöntää sotilasansiomitalin palveluksessa kunnostautumisesta, erityisestä neuvokkuudesta tai aloitteellisuudesta tai pelottamasta toiminnasta vaaratilanteessa. Myös Puolustusvoimiin kuulumattomalle henkilölle voidaan myöntää sotilasansiomitali Puolustusvoimien hyväksi tehdystä poikkeuksellisen ansiokkaasta työstä.