Yli 8 600 varusmiespalveluksen suorittanutta siirtyy torstaina 15. kesäkuuta reserviin. Heistä yli 400 on naisia.
Ylivoimaisesti suurin osa reserviin siirtyvistä, hieman alle 6 900 kotiutuu Maavoimista. Merivoimista kotiutuu lähes 1 000 ja Ilmavoimista vähän alle 500. Rajavartiolaitoksesta kotiutuu alle 300. Kotiutuvat ovat palvelleet joko 347 tai 165 päivää riippuen saamastaan koulutuksesta.
Pääesikunnan koulutuspäällikkö eversti Kari Pietiläinen lähettää Maavoimien tiedotteessa terveisensä kotiutuville.
– Voitte onnitella itseänne ensimmäisenä Nato-jäsenyyden aikana kotiutuvana ikäluokkana. Varusmiespalveluksenne on nyt suoritettu, mutta asevelvollisuutenne jatkuu reservissä. Suomen sotilaallinen puolustus lepää reserviläisten harteilla, eikä Suomen Nato-jäsenyys muuta tämän kokonaisuuden merkittävyyttä. Naton jäsenenäkin Suomen puolustaminen on ensi sijassa Suomen ja suomalaisten tehtävä, Pietiläinen sanoo.
Pietiläinen muistuttaa myös taitojen ylläpitämisen tärkeydestä reservissäkin.
– Tavoitteena on osaava suomalainen reserviläinen, joka kykenee toimimaan yhdessä kansainvälisten joukkojen ja organisaatioiden kanssa niin harjoituksissa kuin tarpeen tullen kriisin aikana. Osaamisenne on oltava tarvittaessa Puolustusvoimien käytössä, ja sitä tulee ylläpitää. Sotilaallisia valmiuksia kehittäviä taitoja voi harjoittaa Puolustusvoimien kertausharjoitusten ja vapaaehtoisten harjoitusten lisäksi esimerkiksi Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) vapaaehtoisen maanpuolustuksen kursseilla.
Uusi saapumiserä aloittaa palveluksensa maanantaina 3. heinäkuuta.
Lue myös

-
Puolustusvoimat