Puolustusvoimat hankkii 150 dronea eli miehittämätöntä
ilma-alusta vuosina 2019–2020. Kauppa selviää hankintailmoituksesta. Hankinnan
kokonaisarvo on 270 000 euroa.
Kuvauksen mukaan kyseessä ovat videokuvaukseen sopivat
lennokit.
Dronet tuovat mahdollisuuksia Puolustusvoimille. Hiljattain Puolustusvoimien
tutkimuspäällikkö, insinöörieversti Jyri Kosola kommentoi Reserviläiselle
uskovansa miehittämättömien laitteiden roolin kehittyvän nopeammin kuin on
kuviteltukaan.
Droneja voidaan käyttää muihinkin
tarkoituksiin kuin pelkästään videomateriaalin tuottamiseen. Puolustusvoimat on
kertonut voivansa hyödyntää droneja tulevaisuudessa muun muassa niin sanotun
hyppypanoksen kanssa. Testausvaiheessa oleva hyppypanos voidaan laukaista
maastossa siten, että sotilas tähystää samaan aikaan aluetta esimerkiksi
lennokkijärjestelmän avulla ja laukaisee panoksen silloin, kun näkee lähistöllä
liikkuvan vihollisen. Hyppypanokset korvaavat menetettyjen jalkaväkimiinojen
aiheuttamaa miinakauhua.
Puolustusvoimat voi kehittää droneille myös muuta käyttöä
muun muassa alueiden valvonnassa tai tiedustelussa.
Nyt hankittavat dronet tilataan ALD Trade
oy:ltä.
Myös
Rajavartiolaitos on satsannut viime aikoina droneihin. Niitä on myönteisten
kokemusten jälkeen kaavailtu jokaisen Rajavartiolaitoksen partion
apuvälineeksi.