Reserviläisliitossa kolme vuosikymmentä palvellut toiminnanjohtaja Olli Nyberg ja Reserviläisliiton hallitus ovat torstaina tehneet päätöksen Nybergin työsuhteen päättämisestä. Nyberg itse taustoittaa ratkaisua liiton tiedotteessa.
– Joulukuun alussa minulla tuli täyteen kolme vuosikymmentä liiton palveluksessa ja toiminnanjohtajanakin olen tullut toimineeksi yli 20 vuotta, joten takkini alkaa olla tyhjä. Liitto on juuri hyväksynyt uuden strategian, joten nyt on senkin puolesta hyvä hetki toiminnanjohtajan vaihdokselle.
Nyberg aloitti liiton järjestösihteerinä joulukuussa 1990. Reserviläisliiton toiminnanjohtajana hän on toiminut vuodesta 1997 lähtien.
– Kolmen vuosikymmenen aikana olen tehnyt yhteistyötä mm. kuuden eri puheenjohtajan, kymmenien varapuheenjohtajien sekä lukuisten liiton hallituksen jäsenten ja kunniajäsenten kanssa. Haluan kiittää heitä kaikkia hyvästä ja tuloksellisesta yhteistyöstä. Aivan erityisen kiitoksen haluan kuitenkin osoittaa liiton paikallisyhdistysten puheenjohtajille, jotka vastaavat jokapäiväisestä maanpuolustustyöstä ja reserviläistoiminnasta eri puolilla Suomea, Nyberg toteaa tiedotteessa.
Toistaiseksi liiton toiminnanjohtajan tehtäviä hoitaa liiton järjestöpäällikkö Suvi Salo. Reserviläisliitto ei ole vielä tiedottanut uuden toiminnanjohtajan rekrytointiaikataulusta.