Suomi osallistuu syys-lokakuun vaihteessa erikoisjoukkoharjoitukseen Tanskassa. Utin jääkärirykmentistä ja Rannikkoprikaatista lähtee Night Hawk 2016 -harjoitukseen yhteensä noin 70 henkilön vahvuinen osasto. Suomalaisosaston pääkalustona ovat kolme Maavoimien NH90-kuljetushelikopteria ja kaksi Merivoimien RHIB-venettä.
Suomalainen lento-osasto tukee harjoituksessa monikansallisten erikoisjoukkojen harjoittelua. Samalla saadaan harjoitusta urbaaniympäristössä tapahtuvista erikoisjoukko-operaatioista ja tehtäväsuunnittelusta kansainvälisessä toimintakehyksessä. Merivoimien taistelusukeltajat ja veneryhmät puolestaan osallistuvat merellisiin operaatioihin.
Night Hawkin kokonaisvahvuus on noin 2 500 henkilöä yhteensä 13 maasta. Suomi on aiemmin osallistunut vastaavaan harjoitukseen vuosina 2009 ja 2011.
Suomalaiset osallistuvat harjoitukseen ajalla 26.9.–6.10.