Suomi valitsi perjantaina 10. joulukuuta ilmapuolustuksensa uudeksi kulmakiveksi Lockheed Martin F-35A Lightning II -hävittäjän. Ratkaisua voi pitää yllättävänä – ja toisaalta taas ei. Viittä hävittäjäkandidaattia vertaillut Ilmavoimien vetämä HX-hanke oli kuitenkin niin perusteellinen, että sen lopputulosta on vaikea haastaa.
F-35-valinnan yllätyksellisyys johtuu siitä, että alun perin konetta pidettiin sekä kalliina ostaa ja operoida että myös keskeneräisenä. Kuluneet vuodet ovat korjanneet näitä puutteita. Suomi saa kaikki haluamaansa 64 hävittäjää.
Käyttökululaskelmat puolestaan jäävät todennettaviksi tulevina vuosikymmeninä. Samoin nähdään vastaisuudessa se, miten kone lopulta soveltuu lennätettäväksi varusmiesten ja reserviläisten toimesta hajautetuista tukikohdista.
Toisaalta F-35 oli samalla alusta alkaen ennakkosuosikki, joten valinta ei yllättänyt. Niitä rakennetaan sarjatuotantona tuhansia, joten tyypin tuleva käyttöikä ulottuu varmasti vuosikymmenien päähän. Tämä turvaa jatkuvat päivitykset. Lisäksi vientiasiakkaiden määrä on kasvanut jatkuvasti kun kone on voittanut kilpailutuksia toisensa jälkeen. Suomeen vertautuvia F-35-ostajia ovat esimerkiksi Norja ja Tanska sekä viimeisimpänä Sveitsi.
Kun Suomi 1992 valitsi hävittäjäksi F/A-18 Hornetin, sitouduimme samalla aivan uudella tavalla Yhdysvaltoihin. Nyt 25 vuoden lentämisen jälkeen F-35 on luonteva jatke tälle yhteistyölle, vaikka koneen valmistaja vaihtuukin.
Hävittäjällä ei tee mitään ilman aseita. Vaikka kauppaan sisältyy lukuisia eri asetyyppejä risteilyohjuksista alkaen, nykyaikaisessa sodassa niiden kulutus on osoittautunut suureksi. Siksi mahdollisuus saada täydennystä varustukseen on tärkeä ja Yhdysvaltojen varastoissa pommeja ja ohjuksia riittää.
Viidennen sukupolven edustaja
Lockheed Martin F-35 on ainoa HX-hankkeessa mukana ollut kone, joka alusta alkaen on suunniteltu stealth- eli häiveominaisuudet huomioiden. Nykyaikaisessa ilmasodassa kyky operoida tutkalla valvotussa ilmatilassa on keskeistä. Lisäksi F-35 pystyy kuljettamaan asekuormansa sisäisissä kuiluissa, jolloin siipiripustimet eivät kasvata koneen tutkaheijastusta.
Valmistajansa mukaan Lightning II edustaakin hävittäjien viidettä sukupolvea. Siihen kuulu huonosti tutkassa näkymisen ohella erittäin kehittynyt sensorifuusio. Koneen tutkan, IRST-infrapunasensorin ja elektronisen sodankäynnin järjestelmien tuottama data yhdistetään tietovuon kautta saatavaan laajempaan tilannekuvaan. Lopputuloksena on valtava määrä tietoa, josta järjestelmä valitsee ohjaajan näyttöön vain kulloisenkin tarpeen mukaisen informaation.
Hanke alkoi jo 1990-luvulla
Yhdysvalloissa käynnistyi 90-luvulla Joint Strike Fighter -hanke. Sen tarkoituksena oli tuottaa yksi korvaava tyyppi Yhdysvaltain ilma- ja merivoimien sekä merijalkaväen vanhentuville koneille. Niitä olivat mm. F/A-18 Hornet, F-16 Fighting Falcon, A-10 Thunderbolt II ja AV-8 Harrier.
Vertailussa olivat mukana Lockheed Martin X-35 ja Boeing X-32 -prototyypit. Valituksi tuli ensimmäinen. Lopputuloksena syntynyt F-35 oli hieman suurempi. Se teki ensilentonsa 2006.
Suunnittelua mutkisti jo alun perin se, että koneesta haluttiin rakentaa kolme erilaista versiota. Suomelle valittu kone on USAF:lle tarkoitettu F-35A. Se toimii normaalisti kiitoteiltä ja on ainoana versiona varustettu tykillä. Norjalaisten toiveesta koneeseen on kehitetty myös jarruvarjo, joka helpottaa toimintaa liukkailta kentiltä.
Merijalkaväelle kehitettiin lyhyeen lentoonlähtöön ja pystysuoraan laskuun kykenevä STOVL-versio (Short Take-Off Vertical Landing) F-35B. Sen rungossa on pystysuora puhallin ja suihkusuutin kääntyy 90 astetta alaspäin. Nämä ominaisuudet mahdollistavat vastaavan leijunnan kuin korvattavassa Harrier-hävittäjässä.
US Navy puolestaan halusi suurille tukialuksilleen katapulttistarttiin ja pysäytysvaijerilaskuun kykenevän koneen. Siitä tuli F-35C, jossa on myös muita versioita suurempi siipi. Yhdestäkään niistä ei tehty kaksipaikkaista versiota. Simulaattorien arvioidaan riittävän koulutukseen ennen ensimmäistä lentoa yksipaikkaisella. Asejärjestelmäoperaattoria ei tarvita, toisena miehistönjäsenenä, sillä koneen sensorifuusio korvaa takapenkkiläisen asejärjestelmien käytössä.
Kolmen eri version rakentaminen samasta koneesta on tietysti aina kompromissi. Ratkaisu hidastikin F-35:n kehitystyötä, mutta aika on korjannut useimmat ongelmat.
F-35-operattorina Suomi liittyy laajaan kansainväliseen käyttäjäperheseen. Se tuonee yhteistyötä esimerkiksi koneiden huoltojen suhteen.
Lue seuraavaksi
-
Kalusto
