Isokin tykki liikkuu ripeästi, kun alla on 1 000-hevosvoimainen kone. 155 mm K9 Moukari -panssarihaupitsin jylinä täyttää äänimaiseman ensimmäisiä ajotuntejaan kurvailevan varusmiehen parkkeeratessa median eteen. Ajossa on vasta toinen käyttöön otetuista Etelä-Koreasta käytettynä hankituista K9 Moukareista. Panssariprikaati saa lisää sitä mukaa, kun Millog oy ”suomettaa” niitä armeijan käyttöön. Operatiiviseen käyttöön K9 Moukari saadaan ensi vuonna.
Yhteensä K9 Moukareita on hankittu 48. Varusmiesten koulutus alkoi tänä syksynä Panssariprikaatissa, josta se laajenee vuonna 2021 Karjalan prikaatiin. Ainakin niin kauan kuin K9 Moukareita ei hankita lisää, ovat nämä ainoat koulutusta antavat joukko-osastot Suomessa.
Aliupseerioppilas Santeri Nousjoki on tyytyväinen päästyään K9 Moukarien koulutukseen.
– Kun tulin Parolannummelle, kaikki panssariyksiköt olivat etusijalla. Lukiessani haupitsipuolella olevan tällainen K9, oli jo P-kaudella aika selvää, että tänne haluaisin. Hauskaa on ollut vaunukurssin ensimmäisillä viikoilla, enkä kadu päätöstä, Nousjoki kertoo Reserviläiselle.
Nousjoki sanoo K9 Moukarin olevan ”äärettömän helppo ajaa”. On automaattivaihteisto ja ratti. Mäkilähdötkin onnistuvat helposti.
– Ainoa hankaluus tässä on leveys ja se, että kun putki tulee reippaasti yli, niin sitä tarvitsee varsinkin johtajan koko ajan seurata. Ajaja saa aika hyvin seurattua sivusuunnan itse ja katsottua peileistä, mutta putken kanssa saa risteyksissä olla tarkkana.
Nousjoki kertoo kurssilla olevan kahdeksan ajoparia. Johtaja opastaa eli lähinnä kertoo reitin ja jos suuntaa tarvitsee korjata. Huollot, ajotarkastukset ja muut toimet tehdään yhdessä porukalla.
– Oikeastaan, kun olemme liikkeellä, varusmiehillä on eri tehtäviä, mutta muuten kurssilla annetaan kaikille saman sisältöinen koulutus.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Jääkäritykistörykmentin komentaja sanoo olevansa erittäin tyytyväinen Panssariprikaatin uuteen tulokkaaseen. Everstiluutnantti Aku Antikaisen mielestä K9 Moukari sopii erinomaisesti varusmiehille.
– Etelä-Koreassahan näitä on noin 1 100 käytössä, joista 1 000 rintamalla ja 100 varusmiesten koulutuskäytössä. K9 Moukari sopii hyvin myös meidän käyttöömme ja ympäristöömme. Kokonaisuutena tämä vielä sopii tulevaisuudessa vastatykistötutkan kanssa todella hyvin yhteen, Antikainen sanoo.
Puolustusvoimat on saamassa vuonna 2021 israelilaisia vastatykistötutkia tarjouskilpailun voittaneelta Elta Systemsiltä.
Tutkat luovat Maavoimille kyvyn paikantaa vihollisen ampuvia tuliyksiköitä vastatykistötoimintaa varten. Hankittavat monitoimitutkat soveltuvat myös tulenjohtoon ja ilmavalvontaan. Tutkien varusmieskoulutus alkaa vuonna 2021.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Vuonna 2017 perustettuja valmiusyksikköjä aletaan kasvattaa komppanian kokoluokasta valmiuspataljooniksi. Myös K9 Moukarit liittyvät tähän uudistukseen, Antikainen kertoo.
– Sen jälkeen, kun koulutus on edennyt ensimmäisiin kovapanosammuntoihin, aloittavat K9 Moukarien joukot osana valmiuspataljoonaa ja heistä muodostetaan sodan ajan yksikkö seuraavan saapumiserän kanssa.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
155 mm K9 Moukari on huomattavasti kehittyneempi kuin 1990-luvulla Maavoimissa käyttöön otettu venäläisvalmisteinen Panssarihaupitsi 122 PSH 174. Ensimmäiset K9:t otettiin Etelä-Koreassa käyttöön vuosituhannen vaihteessa ja 122 PSH 174 jo 1970-luvun alussa Neuvostoliitossa.
Panssarihaupitseissa on yhteisiä piirteitä, mutta 300-hevosvoimainen, manuaalivaihteinen ja keppiohjattu vaunu on pienempi ja kevyempi kuin K9 Moukari. 122 mm kaliiperin tykin kantama on vain 14 kilometriä, 155 mm ampuu yli 40 kilometrin päähän.
Rattiohjattava K9 kuulostaa monelta osin toimivan auton lailla. Onko K9 Moukarilla liikkuminen siis kuin autolla ajaisi?
– Ohjaus on hieman erilainen kuin autossa. Ohjaaminen tapahtuu telan nopeuksia säätämällä, jolloin alustalla, kierroksilla ja vaihteella on merkitystä. Autossa kun käännät rattia, renkaat kääntyvät samalla tavalla, mutta tässä se ei mene aivan niin. Kuitenkin tämä on hyvin yksinkertainen ohjata, Antikainen sanoo.
Viro hankkii kuusi kappaletta lisää
Postimees-lehti kertoi lokakuussa Viron hankkivan kuusi K9-panssarihaupitsia aiemmin ostettujen 12:n lisäksi. Sanomalehden mukaan puolustusbudjettiin vapautui lähes 20 miljoonaa euroa toisten hankintojen osoittauduttua arvioitua edullisemmiksi, mikä mahdollisti lisähankinnan.
Aiemmat 12 maksoivat Virolle noin 46 miljoonaa euroa sisältäen koulutusta, huoltoa ja varaosia.
Suomi voi tulevina vuosina hankkia lisää K9-panssarihaupitseja samaan hintaan kuin alkuperäisessä hankinnassaan, jos optio käytetään.
Suomen naapurimaista myös Norja on hankkinut viime vuosina K9-panssarihaupitseja.
Viime aikojen uutiskuvissa Turkin ja Syyrian välisestä konfliktista on voinut nähdä K9:n näköisiä panssarihaupitseja. Kyseessä on T-155 Firtina, lisensoidulla tekniikalla valmistettu K9:ään perustuva panssarihaupitsi.
Lue seuraavaksi
-
Kalusto