Puolustusvoimille toimitetaan tänä vuonna ensimmäiset erät uusia reppuja. Reput kantavat nimiä Taistelijan reppu M/20 ja lääkintämiehen reppu. Savotta voitti repuista käydyn julkisen hankintakilpailun, jonka arvo on noin 1,2 miljoonaa euroa. Savotan mukaan ensimmäisten reppujen valmistus on alkanut ja ensimmäiset reput toimitetaan Puolustusvoimille jo tämän vuoden aikana. Viimeiset toimitukset Savolta lähtevät vuonna 2022.
– Kehitystyö näiden osalta alkoi aika tarkalleen kaksi vuotta sitten. Toimitukset alkavat tosiaan tänä vuonna eli käytössä näitä voisi olla jo ensi vuonna. Todennäköisesti näitä jaetaan ensimmäisenä valmiusyksiköille, mutta varmuudella en tätä voi tietenkään sanoa, Savotan tuotepäällikkö Stefan Melander kertoo.
Taistelijanreppu on noin 25-litrainen reppu, jossa on yksiosainen päältä täytettävä pussi, laskostettu selkäpaikka esimerkiksi juomarakkoa varten sekä sivukantokahvat molemmilla puolilla. Sisäosan yläosassa on pieni lokerointi, johon on suunniteltu mahtuvaksi esimerkiksi kartta. Repun kangas on 1000D Corduraa, joka kestää esimerkiksi tavanomaiseen nylonkankaaseen verrattuna moninkertaisesti kulutusta ja rasitusta.
– Tämä on periaatteessa hyvin yksinkertainen tuote, joka on tarkoitettu jokamiehen sotarepuksi. Se on suoraviivainen ja luotettava. Kovin tarkkoja yksityiskohtia tässä ei ole, koska tämän on sovelluttava niin monipuoliseen käyttöön, Melander taustoittaa.
Ennen Savotalle siirtymistä Melander ehti työskennellä yli vuosikymmenen Varustelekassa, jonne juontaa myös suunnittelutyö ja jossa Melanderilla on ollut avainrooli. Puolustusvoimilta tuli puolestaan hankintaan tiukat reunaehdot, jotka oli otettava huomioon reppuja luodessa.
– Muovisolkia ei saanut olla ollenkaan, joten tässä on nyt hyväksi havaittuja G-koukkuja yhteensä 14 kappaletta. Molemmat reput ovat myös yhteensopivia M17-luotisuojaliivien kanssa eli reput pystyy kiinnittämään juuri noilla G-koukuilla liiviin kiinni.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)
Uusi lääkintämiehen reppu puolestaan on noin 14 litraa vetävä reppu. Sisuksiltaan se on taistelijanreppua tiiviimmin lokeroitu.
– Lokerointiahan tässä piisaa. On kaksi litteää vetoketjutaskua läpän sisäosassa sekä repun sisällä on neljä kappaletta ulos asti irrotettavia taskuja. Se varmasti tarkentuu Puolustusvoimien käytössä, millä toimintaperiaatteella he haluavat sisällön näihin jakaa. Lisäksi tässäkin on laskostettu selkäpaikka, johon saa vaikka juomarakon, Melander sanoo.
Melanderin mukaan kummassakaan repussa ei ole lähdetty niin sanotusti keksimään pyörää uudestaan.
– Isolla rahalla varmasti saisi kasattua jenkeistä vaikka mitä hypersuperreppuja, mutta saako niitä sitten kriisitilanteessa enää tänne Suomeen? Nämä ovat suoraviivaista ja luotettavaa tavaraa, jota on varmasti myös saatavilla, Melander muistuttaa huoltovarmuusnäkökulmasta.