• Historia

Viisi tuhottua panssarivaunua 25 minuutissa toi Mannerheim-ristin Johannes Hartikaiselle

Hiitolasta kotoisin ollut maalari oli saanut vain alustavan pst-koulutuksen ennen urotekojaan.

SA-kuva, kuvakäsittely Tuomas Kaarkoski

Johannes Hartikainen on Mannerheim-ristin ritari numero 62.

Maalarimestari Johannes Hartikainen ei ollut enää mikään kokematon märkäkorva jatkosodan alkaessa. Sittemmin menetetyn Karjalan puolella Hiitolassa elokuussa 1912 syntynyt Hartikainen oli suorittanut varusmiespalveluksensa Polkupyöräpataljoona 2:ssa Valkjärvellä Karjalankannaksella. 

27-vuotiaana Hartikainen oli monen ikätoverinsa kanssa tosipaikan edessä talvisodan sytyttyä. Hartikainen oli ehtinyt olla mukana pari vuotta paikallisen suojeluskunnan toiminnassa ennen sodan syttymistä. Sodassa kiväärimies palveli JR34:n riveissä ja koki muun muassa legendaarisen Kollaan taistelun.

Hartikainen selvisi talvisodasta ehjänä takaisin, mutta Moskovan rauhansopimuksen myötä kykynsä osoittaneen taistelijan koti jäi Neuvostoliiton haltuun.

Vaunu toisensa perään

Välirauhan aikana Hartikainen toimi maalarina Tampereella. Rauha ei kuitenkaan kestänyt ja pian myös Hartikaisen tie vei takaisin rintamalle, tällä kertaa Jalkaväkirykmentti 60:n riveissä.

Hän oli jo sodan karaisema ja Hartikainen oli myös jo aiemmin talvisodassa Kollaanjoella nähnyt vihollisen panssarivaunuja tositoimissa. 

Silti mikään näistä asioista oli tuskin valmistanut korpraaliksi ylennettyä Hartikaista tilanteeseen, jonka hän lopulta kohtasi heinäkuussa.
JR60 oli aiemmin 18. heinäkuuta ylittänyt Moskovan rauhan rajat. Lopulta rykmentin marssi eteni Tsokkilan tienhaaraan. Hartikainen oli saanut vasta alustavan panssarintorjuntakoulutuksen, kun Hartikaisen henkinen kantti ja vastaopitut taidot joutuivat koetuksella. Hartikainen oli uuden ranskalaisen 25mm:n panssarintorjuntatykkinsä kanssa asemissa pienellä kumpareella vain 20 metrin päässä risteyksestä, kun venäläisten tankkeja alkoi vyöryä alueelle.

Hartikaisen tykistä puuttui kiikaritähtäin, mutta siitä huolimatta hänen onnistui tuhota kaksi ensimmäistä panssarivaunua. 

Tuon hetken vaiheita kuvataan Mannerheim-ristin myöntämiseen johtaneissa perusteluissa seuraavasti:

– Tietä pitkin ajoi asemiamme päin samanaikaisesti kymmenkunta panssarivaunua, jotka kaikki ankarasti tulittivat jo linjojamme tykeillään ja konekivääreillään. Korpraali Hartikainen, joka oli saanut vain aivan alustavan panssaritorjuntakoulutuksen ja joka nyt ensimmäisen kerran joutui taisteluun panssarivaunujen kanssa, osoitti kuitenkin järkkymätöntä hermohallintaa ja kylmäveristä päättäväisyyttä avaten kiihkeän torjuntatulen vaunuja vastaan. Muutamassa hetkessä hän sai tuhotuksi kaksi ensimmäistä vaunua. 

Seuraavat kolme vaunua läpäisivät suomalaisten puolustusryhmityksen aivan Hartikaisen asemien vierestä. Hartikainen ei antanut tämän häiritä saamiaan ohjeita, vaan keskittyi seuraaviin vaunuihin. Uudesta aallosta Hartikainen onnistui tuhoamaan yksin kolme vaunua. Läpipäässeistä kolmesta vaunusta kaksi oli jo sillä välin tuhottu kasapanoksilla. Tässä vaiheessa ainoa jäljellä oleva vihollisvaunu teki u-käännöksen ja yritti paeta takaisin sinne mistä oli tullutkin. Vaunun epäonneksi se ajoi suoraan Hartikaisen ampumasektorille. Korpraali ei epäröinyt, vaan lähetti kranaatin putkesta 75 metrin päähän tuhoten näin jo kuudennen panssarivaunun. Tuhojen myötä venäläisten taistelumoraali romahti, todetaan myös Mannerheim-ristin myöntämisperusteluissa.

– Nähdessään edellä ajaneitten vaunujen kohtalon jälempänä olleet pakenivat kiireesti suojaan korpraali Hartikaisen niitä ankarasti ampuessa. Niistäkin tuhoutui vielä yksi korpraali Hartikaisen ansiosta. Varmuudella tuhosi hän tässä taistelussa 7 vaunua, joista viisi 25 minuutissa.

(artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)

Johannes Hartikainen palkitsemistilaisuudessa. Ristin kiinnitti divisioonan komentaja kenraali Paavo Paalu.

Risti tunnustukseksi

Lopulta Hartikainen nimitettiin Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi 19. heinäkuuta 1942. Perusteluissa Hartikaisen todettiin omalla panoksellaan vaikuttaneen merkittävästi kiivaan taistelun kääntymiseen suomalaisten eduksi.

– Tämän tuloksen voidaan katsoa erittäin merkittävällä tavalla vaikuttaneen vihollisen rajun hyökkäyksen epäonnistumiseen sekä siihen, että vihollinen ei enää myöhemmin uskaltanut panssarivaunuillaan yhtä ankarasti hyökätä.

Vaikka Hartikainen ei haavoittunut taisteluissa, otti sota hintansa myös hänen kohdalla. Jatkuva pauke oli vaurioittanut maalarin toisen korvan kuuloa niin pahasti, että elokuussa 1941 lääkäri määräsi Hartikaisen palvelukseen, jossa hän ei altistuisi koville äänille enää yhtä paljon. Siirron jälkeen Hartikainen toimi komppaniapäällikön taistelulähettinä. Lähettinä toimiessaan hän muun muassa toimitti vakavasti haavoittuneen päällikkönsä joukkosidontapaikalle oltuaan ensin ensimmäisenä paikalla sitomassa esimiestään. Myöhemmin jatkosodan aikana Hartikainen siirrettiin pois eturintamasta pois selustaan, jossa hän ehti toimia muun muassa varastoryhmän johtajana.

Hämeenlinnaan ja Ruotsiin

Hartikainen kotiutettiin sodasta 9. marraskuuta 1944. Sotavuosien jälkeen hän asettui asumaan Hämeenlinnaan, jossa hän toimi maalarimestarina Hämeenlinnan Verkatehtaalla vuosina 1945–1969. Vuonna 1970 Hartikainen lähti vielä Ruotsiin Farstaan maalariksi suomalaiselle urakoitsijalle, jossa hän viihtyi vuoteen 1977 saakka.

Hartikainen meni naimisiin kahdesti ja lapsia hänelle syntyi kolme.

Mannerheim-ristin ritari numero 62 alikersantti Johannes Hartikainen kuoli 67-vuotiaana Hämeenlinnassa 25. syyskuuta 1979. 

Hartikaisen viimeinen leposija on Vuorentaan hautausmaalla Hämeenlinnassa.


Lue seuraavaksi

  • Historia

Huippuässät Juutilainen ja Wind saivat Mannerheim-ristin kaksi kertaa

Lentomestari Ilmari Juutilainen ja kapteeni Hans Wind ovat Suomen ilmavoittotilastojen kärkinimet.