• Uutiset

Virolaisten Suomen-poikien karu kohtalo

Neuvostoliitto tuomitsi Suomessa sotineet virolaiset vankileirille.

SA-kuva

Virolainen vapaaehtoinen harjoittelee 6. kesäkuuta 1944 Huuhanmäellä.

Jatkosodan vuosina Suomen rintamilla taisteli yli 3 300 virolaista vapaaehtoista. Soomepoisid-nimellä (Suomen-pojat) tunnetuksi tulleista virolaisista vapaaehtoisista muodostettiin kevättalvella 1944 jalkaväkirykmentti 200 (JR 200), joka osallistui Karjalankannaksen suurhyökkäyksen raskaisiin torjuntaisteluihin.

Virossa vallan ottanut Neuvostoliitto kohteli Viroon palanneita Suomen-poikia ankaralla kädellä. Heille langetettiin pitkiä rangaistuksia ja karkotettiin Siperiaan vankileireille.

Jo talvisodan aikana ja sen jälkeen Suomeen oli tullut virolaisia pakolaisia. Merkittävä osa pakolaisista oli nuoria miehiä, jotka halusivat vapaaehtoisiksi Suomen armeijaan. Jatkosodan alkaessa pääosa virolaisisista vapaaehtoisista oli sijoitettu Hangon rintamalla olleeseen ruotsalaiseen vapaaehtoispataljoonaan. Virolaiset olivat mukana Hangon valtauksessa joulukuussa 1941.

Ruotsalaispataljoonan hajottamisen jälkeen virolaiset sijoitettiin eri joukko-osastoihin. Pääosa sijoitettiin talvella Valkeasaaressa olleeseen jalkaväkirykmentti 47:n kolmanteen pataljoonaan, jota komensi marsalkka Mannerheimin sisarenpoika majuri Claës Gripenberg.

 

Pakolaisia saapui koko ajan lisää. Vuoden 1942 loppuun mennessä saapuneista pakolaisista yli 2 000 ilmoittautui vapaaehtoisiksi. Pakolaisten määrä kiihtyi, kun Saksa ryhtyi toimeenpanemaan kutsuntoja miehittämässään Virossa kevättalvella 1943. Virolaisia kaavailtiin lähetettäväksi taistelemaan Kaukasukselle. Monet eivät halunneet taistella Hitlerin joukoissa vaan halusivat liittyä Suomen armeijaan.

Ensimmäiset saksalaisten kutsuntoja pakoilevat virolaiset tulivat Suomenlahden yli kevättalvella 1943. He tunsivat olevansa Suomen jääkäriliikkeen perillisiä ja halusivat taistella tunnuslauseensa mukaan ”Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta”. Vapaaehtoiset liitettiin jalkaväkirykmentti 47:n kolmanneksi pataljoonaksi.

Kun vapaaehtoisia tuli syksyllä yhä lisää ja yhä useammat halusivat taistelemaan Suomen armeijan riveissä, syntyi ajatus oman virolaisen joukko-osaston perustamisesta. Helmikuussa 1944 virolaisista vapaaehtoisista perustettiin jalkaväkirykmentti 200 kenraali Taavetti Laatikaisen komentamaan IV:nteen ameijakuntaan. Virolaisten vapaaehtoisten koulutus oli keskitetty Luumäen Taavettiin, jonne on pystytetty jalkaväkirykmentti 200:n muistomerkki.

JR 200 osallistui torjuntataisteluihin Rajajoella, Kannaksella ja Viipurinlahdella. Raskaimpien taistelujen jälkeen JR 200 siirrettiin Vuoksen alueelle, missä taistelutoiminta muodostui lähinnä asemasodaksi. Virolaisia vapaaehtoisia kaatui noin 200.

 

Suoraan Päämajan alaisissa joukoissa ja laitoksissa palveli yli 200 virolaista vapaaehtoista.

Merivoimiin liittyi suuri joukko virolaisia vapaaehtoisia. Noin kymmenen prosenttia koko laivaston miesvahvuudesta oli virolaisia. Välirauhan jälkeen Merivoimissa palvelleet virolaiset kuljetettiin Merivoimien komentajan käskystä salaisessa operaatiossa Ruotsiin syksyllä 1944.

Virossa saksalaisten tilanne oli alkanut huonontua venäläisten vallattua Narvan ja Pihkovan. Virolaiset vapaaehtoiset halusivat kotimaahansa. Viroon palasi runsaat 1 900 miestä. Ruotsiin ja muualle länteen siirtyi runsaat 1 200. Suomeen jäi 163 miestä.

Rykmentti siirrettiin elokuussa 1944 junilla Hankoon ja edelleen laivalla Viron Paldiskiin. JR 200:n taistelujen tie oli Suomessa ohi.

 

Suomen-poikien ensimmäinen pataljoona suunnattiin heti maahantulon jälkeen vastahyökkäykseen Tarton rintamalla läpi päässeen neuvostodivisioonan kylkeen. Neuvostodivisioonan hyökkäys pysähtyi kolmeksi viikoksi.

Neuvostoliiton miehitettyä uudelleen Viron osa Suomen-pojista jatkoi taistelua metsiin kätkeytyneinä sisseinä eli metsäveljinä. Joitakin satoja evakuoitiin Saksaan. Noin kolmasosa pääsi siirtymään Ruotsin kautta länteen.

Viroon jäi yli puolet Suomen-pojista eli lähes 1 600. Yli puolet Suomen-pojista, eli ne, joiden osallistumisen Suomen armeijaan neuvostoviranomaiset saivat tietoonsa, joutuivat ankarien rangaistusten kohteeksi ja karkotettiin Siperian vankileireille. Kuolemanrangaistuksiakin langetettiin. Tavanomaisimmin tuomittiin pakkotyötä 15+5+ 5 vuotta, jota tuomitut lähetettiin kärsimään ympäri Siperiaa. 1950-luvun puolivälin jälkeen Suomen-poikia alkoi päästä takaisin kotimaahansa. Heitä palasi alle 500.

 

Sodan jälkeen kommunistien käsiin joutunut valtiollinen poliisi eli Valpo alkoi vangita Suomeen jääneitä Suomen-poikia. Neuvostoliitto piti virolaisia omina kansalaisinaan ja vaati heidän luovuttamistaan maanpettureina. Suomen oli taivuttava. Viime kädessä luovutuksista päätti Suomessa valtaa pitänyt liittoutuneiden valvontakomissio eli käytännössä Neuvostoliitto.

Myöhäisenä korvauksena Suomen valtio maksoi vuonna 1993 Suomen-pojille niin sanottuna kertakorvauksena 2 000 silloista markkaa. Vuodesta 1995 lähtien Suomi on maksanut Suomen-pojille rintamalisää vastaavan summan. Suomi on kustantanut myös laitoskuntoutusta.

Virossa on tämän artikkelin kirjoitushetkellä yhä elossa 15 Suomen-poikaa. Ulkomailla (Ruotsissa ja muualla lännessä) entisiä Suomen-poikia arvioidaan olevan elossa parikymmentä. Nuorimpienkin Suomen-poikien ikä on yli 90 vuotta.

 

Lähteet: Anna-Riitta Isohella: Suomen-pojat. Virolainen jääkäritarina

Raul Kuutma: Suomen-poikien tie

Arved Viirlaid: Pohjantähden pojat, Suomen-poikien perinneyhdistys ry.


Artikkelia muokattu 18.2.2021: Vaihdettu termi Suomi-pojat oikeaan suomennokseen Suomen-Pojat.