Joskus käy niin, että yksi vaihe uralla leimaa sotilaan pysyvästi. Näin kävi eversti Aladár Paasoselle (1898–1974). Marsalkka Gustaf Mannerheim näki Paasosessa Päämajan tiedustelujaoston uuden päällikön, ja niinpä eversti kutsuttiin pois rintamalta helmikuussa 1942. Vajaan kolmen vuoden pesti Päämajassa teki Paasosen tunnetuksi juuri marsalkan tiedustelupäällikkönä.
Paasonen teki poikkeuksellisen kansainvälisen sotilasuran eikä saavuttanut erityistä menestystä rintamakomentajana. Ruudinsavua hintelä nuorukainen haisteli jo keväällä 1918, jolloin hän liittyi monen muun Hämeenlinnan lyseon abiturientin tapaan valkoiseen armeijaan. Vailla varsinaista sotilaskulutusta taistellut Paasonen menestyi hyvin, koska toukokuun lopulla hänet ylennettiin jo vänrikiksi ja palkittiin toisen luokan Vapaudenmitalilla.
Diplomaattitehtävissä talvisodan aikana palvellut eversti halusi rintamalle heti jatkosodan alussa ja sai johtoonsa jalkaväkirykmentti (JR) 5:n 11.7.1941. Rykmentti osallistui Viipurin takaisinvaltaukseen elokuussa 1941, ja syyskuussa rykmentti siirrettiin Itä-Karjalaan, jossa sotatie jatkui kohti Äänisjärveä ja aina Maaselän kannakselle asti.
Vuosikaudet ulkomailla ja Presidentinlinnassa palvellut upseeri ei oikein kotiutunut korpeen. Kosmopoliitti herrasmies oli rintamakomentajana varovainen. Aikakauteen nähden poikkeuksellinen kielitaito ohjasi Paasosen kansainvälisiin tehtäviin jo varhain. Kotikielten unkarin ja suomen ohella hän taisi ranskaa, ruotsia, venäjää, saksaa ja englantia sekä latinaakin. Unkarin taito oli peräisin Paasosen unkarilaiselta äidiltä.
Paasonen palveli sotilasasiamiehenä Moskovassa vuosina 1931–1933 ja sitten vajaan vuoden Berliinissä. Paasonen osasi tehdä oikeat johtopäätökset Moskovassa näkemästään ja ennusti puna-armeijan panssariaseen nousevan voiman. Varoitukset kaikuivat kuuroille korville, koska Suomessa elettiin vielä uskossa, että Karjalan kannas ei sovellu panssarisodan näyttämöksi.
Kansainvälinen kokemus vaikutti osaltaan siihen, että Paasonen nimitettiin tasavallan presidentti Kyösti Kallion vanhemmaksi adjutantiksi vuonna 1937. Everstiksi hänet ylennettiin vielä samana vuonna. Paasonen toimi talvisodan alla tiukkoja neuvotteluja Moskovassa käyneen valtuuskunnan sotilasasiantuntijana.
Sodan sytyttyä everstin kovat haasteet diplomaattina jatkuivat Sveitsissä ja Ranskassa. Tehtävänä oli hankkia Suomelle lännestä sotavarustusta. Tuloksena oli muun kaluston ohella 30 Morane-Saulnier-hävittäjää.
Helmikuussa 1942 alkoi se vaihe everstin urasta, josta hänet parhaiten tunnetaan. Paasonen sai johdettavakseen Päämajan tiedustelujaoston, jonka henkilövahvuus vaihteli välillä 1 600–2 000 sodan vaiheesta riippuen. Lukuun sisältyy myös Er.P 4 eli kaukopartiohenkilöstö.
Jaostoon kuului ulkomaanosasto, tiedusteluosasto ja valvontaosasto. Ensin mainittu sisälsi myös sotilasasiamiehet ja viimeksi mainittu esimerkiksi vastavakoilun. Tiedusteluosaston tehtäviin kuuluivat esimerkiksi radiotiedustelu sekä kaukopartiotoiminta.
Marsalkka Mannerheimin ja eversti Paasosen poikkeuksellista luottamussuhdetta kuvaa se, että everstillä oli vakituinen paikka marsalkan tunnetussa pöytäseurueessa Mikkelissä, vaikka seurue muuten koostui kenraaleista. Paasosella oli myös kateutta herättänyt suora esittelyoikeus marsalkalle.
Tiedustelun ylin johtotehtävä avasi Paasoselle monia sellaisia ovia, joiden takana tavallinen eversti olisi turhaan saanut odotella. Hän oli osana seuruetta, joka osallistui valtakunnankansleri Adolf Hitlerin vierailun juhlallisuuksiin 4.6.1942, kun Saksan ylin johtaja kävi onnittelemassa 75 vuotta täyttävää marsalkkaa. Muutaman viikon kuluttua Paasosella oli tilaisuus tavata Saksan ylintä sotilasjohtoa uudelleen, kun marsalkka teki vastavierailun Saksaan.
Tiedustelun avainpaikka toi runsaasti muitakin ulkomaankontakteja jatkosodan aikana. Mannerheim lähetti everstinsä ensimmäiselle tehtävälle Unkariin heti nimityksen jälkeen. Paasosen käymät keskustelut valtionpäämiehen, amiraali Miklós Horthyn, kanssa kartoittivat ilmeisesti Unkarin asennetta Saksaan. Aristokraatteina sekä Mannerheim että Horthy vierastivat kansallissosialismia ja Hitleriä. Myös Paasosen asenne Saksaa kohtaan tiedettiin kriittiseksi.
Yhteydenpito tietolähteisiin sisälsi myös tietojen hankinnan Suomessa palvelevilta ulkomaisilta sotilasasiamiehiltä. Kielitaitoinen ja diplomaattinen Paasonen istui tähän tehtävään mainiosti. Mannerheim ohjasi Paasosen uraa suunnitelmallisesti kohti kansainvälisen asiantuntijan roolia erityisenä tehtävänä pitää silmällä asevelimaa Saksaa.
Muutama erikoinen episodi väritti pidättyväisen Paasosen toimintaa. Hillitty ja lähes raitis eversti ilmeisesti juopui muustakin kuin henkevästä naisseurasta tunnetun kuvajournalistin Thérèse Bonneyn pöydässä Ruotsissa tammikuun 1943 alussa ja puhui ohi suunsa intoutuen ohjeistamaan Bonneyn välityksellä jopa USA:n presidenttiä.
Helmikuussa 1943 Paasonen onnistui herättämään hämmennystä pitäessään tiedustelukatsauksen Suomen eduskunnalle. Hän oli pitänyt saman katsauksen Päämajassa vähän aiemmin. Läsnä oli ollut ylintä valtionjohtoa tasavallan presidentti Risto Rytiä myöden, ja homma meni suunnitellusti.
Paasonen kuitenkin päätti – muistelmiensa mukaan Mannerheimin käskystä – hieman lisätä ”realismia” eduskunnalle pitämäänsä katsaukseen. Tämän seurauksena etenkin oikeistosiipi pillastui, kun Paasonen rohkeni esittää, että Saksalle ja sen johtajalle tulee käymään köpelösti. Niinpä Paasonen joutui palaamaan eduskuntaan pitämään kenraali Erik Heinrichsin valvonnassa esityksen vähemmän ”realistisena”. Eduskunnalle alun perin esitetty versio ei ole säilynyt.
Ihmetystä on herättänyt se, että meriiteistään huolimatta Paasonen ei saanut ylennystä eikä korkeimpia kunniamerkkejä. Aikanaan Suomen nuorin eversti jäi everstiksi. Vaille varmistusta jäänee sekin, mitä Paasonen tiesi, kertoi tai kertomatta jätti loppukeväästä 1944, kun Neuvostoliiton suurhyökkäys oli alkamassa.
Paasosen toiminta sodan jälkeen toteutetussa tiedusteluaineiston ja -henkilöstön ulkomaille siirrossa eli operaatio Stella Polariksessa jäänee myös osin arvoitukseksi. Paasonen erosi omasta pyynnöstään virastaan kesäkuussa 1945 pestautuen aluksi Ranskan tiedustelun palvelukseen palaamatta enää koskaan Suomeen.
Paasonen tunnetaan marsalkka Mannerheimin muistelmien toimitustyöstä Sveitsissä. Projektin jälkeen vuonna 1952 Paasonen siirtyi USA:n palvelukseen ja kansalaiseksi Andrew Paasosena. CIA hyödynsi Paasosen kielitaitoa ja asiantuntemusta idästä tulleiden loikkarien kuulustelijana Länsi-Saksassa vuoteen 1963 saakka. Salaperäinen tiedustelumies vietti loput vuotensa USA:n Philadelphiassa. Luusyöpä lannisti hänet vuonna 1974, ja silloin koitti myös kotiinpaluun aika. Tuhkauurna sijoitettiin sukuhautaan Helsingin Hietaniemeen.
Ylennykset
- Vänrikki 1918
- Luutnantti 1920
- Kapteeni 1923
- Majuri 1926
- Everstiluutnantti 1929
- Eversti 1937
Koulutus ja keskeiset tehtävät
- Ylioppilas 1918 Hämeenlinnan lyseosta
- Fahnenjunkerschule 1918
- Kadettikoulu 1920
- École Spéciale Militaire (Ranska) 1921–1922
- Ye-tutkinto École Supérieure de Guerre (Ranska) 1922–1924
- Sotilasasiamies Moskovassa 1931–1933
- Sotilasasiamies Berliinissä 1933
- Opettaja sekä johtajan apulainen Sotakorkeakoulussa 1936–1937
- Tasavallan presidentin vanhempi adjutantti 1937–1941
- Rykmentinkomentaja (JR5) 1941–1942
- Päämajan tiedustelupäällikkö 1942–1944
- Ero virasta ja eläkkeelle 1945
Lähteitä:
Martti Turtola: Mannerheimin ristiriitainen upseeri – eversti Aladár Paasosen elämä ja toiminta (2012)
Petri Nevalainen: Marskin tiedustelija – eversti Aladár Paasosen tarina (2012)
Johanna Parikka Altenstedt: Flóra Bartha Paasonen – vaiettu tarina (2013)
Aladár Paasonen: Marsalkan tiedustelupäällikkönä ja hallituksen asiamiehenä (1974)
Kadettiupseerit 1920–1985 -matrikkeli (1985)
