• Puolustusvoimat

Yhteismajoituskokeilu laajenee ja jatkuu vuoden 2022 loppuun asti

Yhteismajoituskokeilua jatketaan vuoden 2022 loppuun asti.

Puolustusvoimat

Kurssin 256 upseerioppilaat osallistuivat ensimmäisten joukossa yhteismajoituskokeiluun.

Yhteismajoituskokeilu laajenee vuoden 2022 alusta kaikkiin Puolustusvoimien varusmiehiä kouluttaviin joukko-osastoihin paitsi lennostoihin. Kokeilu jatkuu vuoden 2022 loppuun asti.

Yhteismajoituskokeiluun osallistuminen on edelleen vapaaehtoista ja edellyttää kaikkien samassa tuvassa majoittuvien suostumusta. Osallistumisensa yhteismajoitukseen voi myös peruuttaa milloin tahansa.

– Yhteismajoituskokeilua on tärkeää jatkaa, koska haluamme saada lisähavaintoja kaikista puolustushaaroista ja kartoittaa tarkasti yhteistupien haasteita ja vaikutusta palvelusmotivaatioon. Kokeilun perusteet ja käytännön järjestelyt säilyvät ennallaan vuoden alusta, sosiaalipäällikkö Hannu Maijanen Pääesikunnasta sanoo tiedotteessa.

– Yhteismajoituskokeilu on vastannut sille asetettuihin tavoitteisiin. Yhteismajoitusjärjestelyt ovat parantaneet erityisesti ryhmäkiinteyttä, palveluksen sujuvuutta, tiedonkulkua ja tehostaneet tilojen käyttöä. Varusmiehet ovat kokeneet, että majoitusjärjestelyt ovat edistäneet myös tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, Maijanen jatkaa. 

Puolustusvoimat kerää vuoden 2022 ajan havaintoja yhteismajoituksesta ja arvioi sen jälkeen jatkotoimenpiteitä puolustusministeriön kanssa.

Ennen palvelusta lähetettävässä alokaskirjeessä ohjeistetaan tulevia alokkaita yhteismajoituksesta. Samalla heiltä tiedustellaan halukkuutta osallistua kokeiluun.

Kokeilu laajenee vuoden alusta myös Rajavartiolaitoksen Pohjois-Karjalan rajavartiostoon. Yhteismajoituskokeilu alkoi vuonna 2020 Maavoimissa.

 

Lue myös: 28.05.2020 Reserviupseerikurssi on tänä kesänä erilainen – ”Yhteismajoitus on tuntunut ihan luonnolliselta”