Yle kertoo Puolustusvoimien uuden komentajan nimen selviävän keskiviikkona. Ylen mukaan valtioneuvosto ja presidentti Sauli Niinistö päättävät asiasta ylimääräisissä istunnoissa keskiviikkona. Nykyinen komentaja kenraali Timo Kivinen jää eläkkeelle 31. maaliskuuta.
Ehdokkaita oli Ylen mukaan loppuvaiheessa kolme, kaikki kenraaliluutnantteja. He ovat Janne Jaakkola, Vesa Virtanen ja Pasi Välimäki.
Janne Jaakkola, 56, on Puolustusvoimien strategiapäällikkö. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Pääesikunnan suunnittelupäällikkönä ja logistiikkapäällikkönä Pääesikunnassa. Hänellä on myös pitkä kokemus Utin jääkärirykmentistä niin Laskuvarjojääkärikoulusta kuin muistakin tehtävistä. Jaakkola oli Puolustusvoimain komentajan adjutantti vuosina 2004–2007.
Vesa Virtanen, 57, on Pääesikunnan päällikkö. Aiemmin hän on ollut muun muassa Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö ja Pääesikunnan suunnittelupäällikkö. Virtasella on monipuolinen kokemus erilaisista tehtävistä, ja hänkin on toiminut 2000-luvun alussa hetken Puolustusvoimain komentajan adjutanttina sekä sen jälkeen EU:n sotilaskomitean puheenjohtajan adjutanttina Brysselissä. Virtanen on myös valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1994 pääaineenaan kansainvälinen politiikka.
Pasi Välimäki, 58, eroaa Jaakkolasta ja Virtasesta siinä, ettei työskentele tällä hetkellä Pääesikunnassa vaan on Maavoimien komentaja. Välimäen aiemmat pestit ovat olleet Puolustusvoimien operaatiopäällikkö ja Karjalan prikaatin komentaja. Hänellä on paljon kokemusta kansainvälisistä tehtävistä ja EMBA-maisteritutkinto Aalto-yliopistosta vuodelta 2010. Hän on myös valmistunut kansallisen turvallisuusstrategian maisteriksi Washington DC:n National Defense Universitysta 2016.
Uusi komentaja aloittaa tehtävässään huhtikuun alussa.