• Historia

Sissi-isku Petrovski Jamin huoltokeskukseen vaikeutti neuvostojoukkojen toimintaa jatkosodassa

Operaation johtaja, luutnantti Ilmari Honkanen palkittiin Mannerheim-ristillä.

SA-Kuva

Hiihtomarssi Petrovski Jamiin kesti kaksi ja puoli vuorokautta. Kuva ei liity mainittuun operaatioon.

Jatkosodan taistelut jähmettyivät asemasodaksi vuoden 1941 lopulla, mutta aseet eivät suinkaan vaienneet. Konkreettinen esimerkki tästä on Petrovski Jamiin suunnattu sissi-isku 8.–16.2.1942.

Maaselän lohkon neuvostojoukkoja huollettiin pitkälti Petrovski Jamin kautta. Uudesta huoltokeskuksesta oli saatu sotavankitieto, ja myös oma lentotiedustelu oli pannut sen merkille. Tuhoamalla huoltokeskus haluttiin häiritä vihollisen huoltoa Maaselän suunnalla.

Iskua suunnittelemaan ja toteuttamaan valittiin tammikuussa 1942 luutnantti Ilmari Honkanen, joka oli saanut joulukuussa toisen ruusukkeen kaulukseensa. Vaikka jatkosota oli vasta alussa, Honkanen oli jo ehtinyt antaa vakuuttavia näyttöjä partionjohtajan kyvyistä Osasto Marttinan riveissä.

Tehtävälle koottiin satamiehinen joukko. Tarvittiin tulivoimaa sekä kykyä kantaa räjähteet ja ampumatarvikkeet kohteeseen. Osasto Laguksesta oli valittu mukaan 48 miestä. Osasto Marttinan osuus oli 17 miestä ja Osasto Kuismasen 35. Pioneereja oli peräti neljännes joukosta ja yhtä lukuun ottamatta he olivat Laguksen miehiä. Osasto jaettiin neljään joukkueeseen, kussakin oli neljä ryhmää. Osaston kokoonpano oli 7+37+56.

Luutnantti Honkanen oli numeroinut suunnitelmassaan kuusi kohdetta Uikujärven rannalla sijainneessa Petrvoski Jamissa.
SA-Kuva

Joukko lähti matkaan pyryisenä iltana saattopartion tukemana. Palatessaan saattopartio hakeutui taisteluun vihollisen kanssa vetäen näin huomion itseensä ja turvaten Honkasen osaston huomaamattoman etenemisen. Petrovski Jam sijaitsi linnuntietä noin 50 kilometriä rintamalinjan takana Karhumäestä koilliseen.

Kahden ja puolen vuorokauden hiihtomarssin jälkeen osasto saapui tukialueelle valmistautumaan iskuun. Uikujärvestä kaakkoon pistävän kapean lahden rannoille hajaryhmitetty huoltokeskus oli suunnitelmassa jaettu kuuteen erilliseen kohteeseen, ja kutakin varten oli nimetty iskuosasto. Illan hämärtyessä kukin osasto eteni salassa lähtöasemiin oman kohteensa läheisyyteen. Iskun oli määrä alkaa yöllä kello 01.00. Viime hetken tietojen saamiseksi napattiin tukikohdan läheltä vanki, ja kohde pyrittiin eristämään katkomalla puhelinlinjat. 

Varttia ennen h-hetkeä vihollinen huomasi luutnantti Vladi Marmon johtaman osaston avaten tulen, jolloin luutnantti Honkanen joutui käynnistämään toiminnan saman tien. Varaslähtö aiheutti hankaluuksia vänrikki Jarl Jounin johtamalle osastolle, joka joutui hyökkäämään kohteeseen 4 ehtimättä kunnolla ryhmittyä eikä siksi voinut toimia suunnitellusti. 

Kiire tuli myös kohteeseen 6 hyökänneelle vänrikki Jorma Hämäläisen osastolle ja se joutui ottamaan kohteensa haltuun rynnäköllä. Osasto sai tehtävänsä kuitenkin toteutetuksi ja ehti vielä osasto Jounin avuksi. Myös kohteeseen 5 hyökännyt vänrikki Timo Kontulan osasto riensi vänrikki Jounin miesten avuksi. Suunnitelmassa oli jo valmiiksi käsketty se, kuinka osastot toimivat tarvittaessa toistensa reserveinä.

Luutnantti Honkanen antoi merkin hyökkäyksen lopettamiseksi kello 02.50. Kukin iskuosasto oli räjäyttänyt ja polttanut sille kuuluvia kohteita kuten rakennuksia, varastoalueita ja ajoneuvoja sekä käynyt tulitaistelua huoltokeskusta puolustamaan ryhtyneiden vihollisten kanssa. Tunnin sisällä lopetusmerkistä iskuosastot ehtivät sovitulle kokoontumispaikalle paluumatkaa varten.

Kokoontumisen jälkeen oli aika todeta tappiot. Kaatuneita oli viisi ja haavoittuneita kuusi. Lisäksi kaksi sissiä oli saanut lieviä vammoja kohteita räjäytellessään. Kolme miestä oli kateissa, mutta heidät yhytettiin myöhemmin paluumatkalla. Yksi sissi hiihti omaan latumiinaan, mutta tilanteesta selvittiin lähinnä suksen pirstoutumisella. Haavoittuneille pyydettyä lentokuljetusta ei sääesteen vuoksi voitu järjestää, joten heidät tuotiin ahkioissa omalle puolelle. Mukana kulki myös viisi sotavankia.

Paluureitti myötäili aluksi traktoriuraa, mutta loppumatka hiihdettiin tulolatuja pitkin. Takaa-ajajat olettivat osaston käyttävän suorinta reittiä, jolloin he eivät osuneet palaavan osaston jäljille. Vastaanotto-osastona toimi menomatkan saattopartio, ja radiolla oli tilattu hevoskyyti haavoittuneille. Yhtä vähäistä viholliskosketusta lukuun ottamatta paluumatka sujui häiriöittä.

Vihollisen henkilötappioiksi luutnantti Honkasen raportissa mainitaan 500 taistelussa kaatunutta. Tuhottuihin rakennuksiin kuolleiden vihollisten lukua ei pystytty määrittelemään.

Ajoneuvoja tuhottiin viitisen kymmentä ja saman verran vaurioitettiin käyttökelvottomiksi käsikranaateilla ja panssariluodeilla. Myös korjaamo sekä rengas- ja polttoainevarasto hävitettiin.

Vihollisen hevostappiot kohosivat raportin mukaan kolmeen sataan. Rehuvarastojen lisäksi tuhottiin kenttähevossairaala sekä rekikorjaamo rekineen. Useita muona- ja varusvarastoja tuhottiin samoin ammus- ja taisteluvälinevarastoja. Kaikkiaan poltettiin tai räjäytettiin kuutisen kymmentä majoitus- ja varastorakennusta.

Kaksi päivää osasto Honkasen paluun jälkeen sissi-isku uutisoitiin näyttävästi Helsingin Sanomien etusivulla kuitenkaan kertomatta tarkemmin iskun kohdetta ja toteuttajia. Honkasen raportin mukaiset vihollisen henkilöstö- ja materiaalitappiot mainittiin kuitenkin uutisen otsikossa.

Luutnantti Honkasen ensimmäisen raportin mukaan tuhottujen kohteiden joukossa olisi ollut myös kenttäsairaala, mutta se poistettiin myöhemmiltä raporteilta. Kohteiden todentamisessa on muitakin tulkinnanvaraisuuksia, koska raportilla tuhotuksi mainittu kenttäleipomo jäi eräiden lähteiden mukaan pystyyn, mikä todettiin myös ilmakuvista.

Bair Irincheevin ja Pjotr Repnikovin kirjassa Kaukopartio-operaatio Petrovski Jam nostetaan kenttäsairaalan tuho näkyvästi esiin. Kirja kiistää myös Honkasen raportin tietoja viholliselle aiheutetuista tappioista.

Joissakin lähteissä mainitaan, että kenttäsairaalaa ei pimeässä yössä puutteellisesti merkittynä tunnistettu tai että kun se havaittiin, niin potilaita yritettiin jopa auttaa. Oikeaa tapahtumakulkua tuskin voidaan varmuudella todentaa. Liittoutuneiden – eli käytännössä Neuvostoliiton – valvontakomissio ei sodan jälkeen vaatinut Petrovski Jamin operaatiossa olleita tilille, vaikka monia epäiltyjä sotarikoksia tutkittiin hyvinkin tarkkaan. Ehkä tämän voi tulkita synninpäästöksi iskuosastolle.

Luutnantti Ilmari Honkanen on saanut rintaansa Mannerheim-ristin.

Toimistoupseerista kuoriutui kuuluisa kaukopartioritari

Sodan myrskyt nostavat joskus piileviä kykyjä esiin. Sotavaltio järjesti ekonomi Ilmari Honkaselle (1909–1987) ensin toimistohommia. Talvisodan alussa hän palveli materiaalivaraston toimistopäällikkönä Helsingissä kunnes suoritti reserviupseerikurssin alkuvuonna 1940. Jatkosodan alussa Honkanen pyöritteli papereita sotasairaalaan toimistossa Kajaanissa. Veri veti kuitenkin toiminnallisempiin tehtäviin, ja niinpä hän hakeutui Osasto Marttinaan.

Luutnantti Honkanen sai Mannerheim-ristin numero 50 helmikuun lopussa 1942. Päämajan tiedusteluosastoa johtanut eversti Lars Melander laati nimitysesityksen Petrovski Jamin operaation ollessa vielä käynnissä. Perusteluissa kuvataan seikkaperäisesti Honkasen aiempiakin ansioita partionjohtajana. Viralliset nimitysperusteet olivat salaamissyistä huomattavasti eversti Melanderin esitystä niukemmat.

Honkanen ylennettiin kapteeniksi maaliskuussa 1944 ja majuriksi kesäkuussa 1966. Kesäkuussa 1944 hän sai tuoreelle kapteenille poikkeuksellisen korkean kunniamerkin eli toisen luokan Vapaudenristin, koska tätä alemmat kunniamerkit jo olivat rinnassa.

Lähteitä:

Lassi Saressalo: Päämajan kaukopartiot jatkosodassa (1987)

Jaana Janhila: Sissisotaa kaukopartiossa – Osasto Marttinan partiokertomukset 1941–1942 (3.p, 2010)

Eero Marttinen – Jorma Tikkanen: Olimme Päämajan kaukopartiomiehiä (3.p, 2004)

Eero Marttinen (toim.): Venäjällä on väljää (2003)

Bair Irincheev – Pjotr Repnikov: Kaukopartio-operaatio Petrovski Jam (2013)

Ilmari Hurmerinta – Jukka Viitanen: Suomen puolesta – Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945 (1994)

Lue seuraavaksi

  • Historia

Viisi tuhottua panssarivaunua 25 minuutissa toi Mannerheim-ristin Johannes Hartikaiselle

Hiitolasta kotoisin ollut maalari oli saanut vain alustavan pst-koulutuksen ennen urotekojaan.