Puolustusvoimille vuosikausia muun muassa reppuja ja rinkkoja valmistaneella Savotalla on yleensä kehitysputkessa monia projekteja, joita edistetään rauhassa muiden töiden ohessa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan kuitenkin laittoi monella valmistajalla aikataulut uusiksi ja näin kävi myös Savotalla. Karstulalaisfirmalla meneekin tällä hetkellä poikkeuksellisen kovaa. Tuorein esimerkki on, kun Puolustusvoimat ilmoitti tehneensä yrityksen kanssa 13 miljoonan euron sopimuksen varustetaskusarjoista.
Sarjaan kuuluu PALS-kiinnitysjärjestelmän kanssa yhteensopiva vyö, kaksi tuplalipastaskua, yksi yhden lippaan tasku, neljä yleistaskua, yksi dumppitasku eli tyhjien lippaiden tasku sekä kaksi säädettävää heitetaskua.
– M17-liivi ei itsessään ole kovin massiivinen, joten sen takia vyö on tässä oleellinen osa. Sillä sen avulla saa paljon lisäkiinnityspinta-alaa taskuille, Savotan tuotepäällikkö Stefan Melander sanoo.
Melanderin mukaan kaikkiin taskuihin on tehty parannuksia, vaikka ne eivät päälle päin kaikki suurilta vaikutakaan. Näkyvin muutos on kaikkien taskujen tuleminen M05-kuosissa vanhan kokovihreän sijasta. Myös vetoketjut aukeavat aiempaa sujuvammin.
– Yhden lippaan taskussa on kaksi sulkuasentoa, pitkä asento RK:n lippaille ja lyhyemmässä asennossa taskussa pystyy kantamaan lyhyempiä juttuja, esimerkiksi pistoolia. Kahden lippaan taskussa rakennetta muutettiin vanhaan M05-taskuun verrattuna. Isoin muutos lienee taskuun kuuluva ympärysmittaa kiristävä kuminyöri, jonka avulla yksinäiset lippaat istuvat taskussa paremmin.
Melanderin mukaan taskuihin on tehty muutenkin viilauksia. Yksi näistä näkyvimmistä muutoksista on lipastaskujen uusitut kiinnitysmekanismit.
– Esimerkiksi lipastaskuihin kehitettiin uusi lukitusmekanismi tarranauhan lisäksi. Vaihtoehtoja ei tähän maailmassa kovin montaa toimivaa ole. Lopulta päädyttiin tämmöiseen “muljauttimeen”, joka on siis vastaavanlainen pakkasenkestävällä eteenimuovilla jäykistetty remmilipare kuin mitä taskujen PALS-kiinnikkeissä käytetään. Muljautin nimensä mukaisesti muljahtaa paikoilleen taskuissa oleviin vastakappaleisiin ja taipuisuuden ansiosta myös muljahtaa sieltä ulos, kun oteremmistä vedetään.
Melander sanoisi tekevänsä osan yksityiskohdista eri tavalla, jos kyseessä olisi puhtaasti kaupallisille markkinoille suunniteltuja varusteita. Esimerkiksi yleistaskujen saumojen siistiminen kanttinauhalla olisi hänen mukaansa näennäisesti kiva lisä, mutta todistetusti yli kymmenen vuotta käyttöä kestäneet M05-taskut ovat Melanderin mukaan todistaneet vastaavanlaiset viimeistelyt käytännössä turhiksi. Samalla hän muistuttaa myös kovimpia intoilijoita varustevalmistuksen realiteeteista.
– Kaikkien näistä asioista yhtään kiinnostuneiden olisi hyvä käsittää, että kun on kyse tämän tason jutuista, eli ison sotaväen jakotavarasta, siihen verrattuna hifimpää high-end -kampetta tulee aina saamaan jostain kaupasta. Ei jakotavara ole huonoa siksi, että se on jakotavaraa. Nämä ovat kokonaisvaltaisesti mietittyjä ja tehtyjä fiksuja tavaroita.
Taskusarjat tullaan valmistamaan Savotan tehtailla Karstulassa ja Virossa. Päämateriaaleina taskuissa toimivat 500D ja 1000D Cordura. Taskujen lisäksi Savotta tulee valmistamaan alihankkijana M17-luotisuojaliivien tekstiiliosat.
Itse vyö on Melanderin mukaan kevytrakenteisempi kuin vanha M05-vyö. PALS-kujien ansiosta taskut saa istumaan napakasti paikoillaan.
– Pääpaino tässä on nimenomaan taskuissa, joiden mukana tulevalla vyöllä käyttäjä voi siirtää osan varusteistaan liivistä vyölle.
Tarkemmista valmistus- ja saatavuusaikatauluista Melander ei saa sanoa tässä vaiheessa vielä. Puolustusvoimiin liitettävä fraasi ”mitä nopeammin, sitä nopeammin” vaikuttaisi toimivan myös taskujen osalta.
– Toivottavasti sarjatuotanto saadaan pian surraamaan. Näiden kouluttamiseenhan ei sinällään tarvitse pitää mitään kahden viikon sulkeisia. Enemmänkin se on ”tossa on taskuja, ole hyvä” -osastoa, Melander nauraa.
On myös mahdollista, että taskut vöineen ilmestyvät joskus myös kauppojen hyllyihin.
– Meillä on tarkoitus tuoda enemmän tai vähemmän kaikki tähän varustesarjaan liittyvät osat jossain muodossa kuluttajamarkkinoille jollain aikataululla. Näinä aikoina marssijärjestys on kuitenkin selvä, Puolustusvoimille tehdään asiat ensin.
-
Kalusto