Teekkarireserviläiset syttyivät larppaamisesta Jukajärven jotoksella

Mika Pulkkinen
Jotos1
Ensiapurastilla tehtävänä oli antaa ensiapua taistelutilanteessa loukkaantuneelle henkilölle taistelun ollessa edelleen käynnissä.
Satu Tähkä Imatra

Järjestyksessään 24. Jukajärven jotos järjestettiin 10. syyskuuta Imatran Immolassa, rajavartiolaitoksen lähimaastossa. Jotokselle osallistui seitsemän partiota ympäri Etelä-Karjalaa. Kilpailun voitti Maakuntakomppanian partio, johon kuuluivat Tuomo Homanen, Tuomo Hatakka, Ilkka Lindqvist ja Antti Lankinen.

Kilpailussa toiseksi sijoittui Lappeenrannan Teekkarireserviläiset (LaTeRes), joka voitti samalla reserviläisjärjestöjen sarjan ja sai piirin kiertopalkinnon. Erityismaininnan ansaitsee Rentotiimi, joka osallistui jotokselle jo 12. kerran. 

Jukajärven jotos on reserviläisille suunnattu, vuosittain järjestettävä partiotaitokilpailu, jossa mitataan sotilas-, erä- ja maastotaitoja erilaisten rastitehtävien avulla. Tänä vuonna rastitehtävinä oli muun muassa toiminnallista ammuntaa, ensiavun antoa taistelutilanteessa, tiedustelu- sekä väijytystilanteiden hallintaa sekä syötäväksi kelpaavan luonnonmuonan tunnistamista. Jotoksella tarvittavat taidot ovat reserviläisille tuttuja kertausharjoituksista ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kursseilta.

Jotos3
Teekkarireserviläiset ottavat vastaan ohjeistusta rastitehtävään. Kuva: Satu Tähkä

“Äijät toimi niin kuin on opetettu”

Lappeenrannan teekkarireserviläiset osallistuivat jotokselle ensimmäistä kertaa kokoonpanolla Masa Juutilainen, Sampo Ylisirniö, Topias Suikula ja Satu Tähkä. LaTeRes on Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) ja Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden yhteinen reserviläisjärjestö.

Teekkarireserviläisten partionjohtajana toimi sairaanhoitoalaa Saimaan ammattikorkeakoulussa opiskeleva Juutilainen, jonka mielestä jotoksen parasta antia olivat toiminnalliset ammuntarastit. Joukkue toimi hänen mielestään hyvin yhteen, vaikka jotos oli osalle partion jäsenistä uusi kokemus.

– Ampumarastit tarjosivat ehdottomasti parhaat adrenaliiniannokset yhdistettynä lievän paineen alla toimimiseen. Partion jäsenet kun tuntee entuudestaan, on tietynlainen sanaton luottamus olemassaoleviin toimintamalleihin syntynyt, vaikka tällä kokoonpanolla ei aiemmin vastaavissa koitoksissa ole oltukaan. Voitto reserviläisjärjestöjen sarjassa tuli hyvillä ukoilla, seikkailumielellä ja tiimityöllä. 

Energiatekniikkaa LUT:ssa opiskelevien Ylisirniön ja Suikulan mukaan joukkueen vahvuus oli monipuolisuus. Ammuntarastit kuuluivat myös heidän suosikkeihinsa.

– Kaikilla osallistujilla oli hieman erilaista tietoa ja erilaisia vahvuusalueita, jotka olivat hyödyksi eri rasteilla. Sitäkin tärkeämpää oli kaikkien täysi panostus: heti kun rasti pyörähti käyntiin, kaikki alkoivat sykkimään kuin olisi tosi kyseessä. Ampuminen oli parasta ja muutamalla rastilla pääsi myös kunnolla larppaamaan, mitä olinkin jo intistä vähän kaivannut, Ylisirniö sanoo.

 – Tänä vuonna oli hyviä rasteja ja jokaisella rastilla partiosta löytyi vähintään yksi jäsen, joka osasi rastin asian. Kaikki tekivät parhaansa. Ensi vuonna uudestaan! komppaa Suikula. 

Teekkarireserviläisten joukkuetta täydentänyt Tähkä lähti jotokselle mukaan oppiakseen uutta. Hän oli kilpailun ainoa nainen, mutta ei antanut sen haitata menoa. 

– Oli mielenkiintoista nähdä, millaisia taitoja reserviläiset jotoksilla ylläpitävät. Vapaaehtoisesta asepalveluksesta olisi monella rastilla ollut hyötyä, mutta melko nopeasti tehtäviin pääsi sisälle kun seurasi, mitä muut partiolaiset tekevät. Hauska ja opettavainen kokemus, Tähkä kommentoi.

Jotos2
Toiminnallista ammuntaan harjoiteltiin myös värikuulasodan merkeissä. Kuva: Satu Tähkä

Jotos toteutettiin MPK:n järjestämänä kurssina. Järjestelyistä vastasivat Imatran ja Ruokolahden reserviläisjärjestöt yliluutnantti Mika Pulkkisen johdolla. Tapahtumaa tukivat Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Kaakkois-Suomen Rajavartiosto ja Raja- ja merivartiokoulu sekä Maasotakoulu. 

Vuonna 2017 Jukajärven jotos täyttää 25 vuotta, jonka kunniaksi jotos järjestetään kaksipäiväisenä yön yli kestävänä kisana.


Jaa tämä sivu